Susijengin tähden palkasta lähtenyt puolet – ”Tässä tilanteessa on jokaisen mietittävä, miten voi tulla vastaan”

Espanjan liigassa Teneriffan joukkueessa pelaava Sasu Salin paljastaa Ylen haastattelussa, että joukkueen pelaajien palkkaa on leikattu koronapandemian vuoksi.
Salinin mukaan Teneriffan pelaajat ovat hyväksyneet ison palkanalennuksen auttaakseen seuraa tänä vaikeana aikana.
– Tässä tilanteessa on jokaisen mietittävä, miten voi tulla vastaan. Olemme jo sopineet, että viimeiseltä kahdelta kuukaudelta palkat leikataan puoleen. Olimme siihen ihan tyytyväisiä, Salin kertoo Ylen haastattelussa.
Espanjan liiga on tauolla ainakin toukokuun loppuun saakka. Sarjaa pyritään jatkamaan kesällä siten, että kausi pelattaisiin loppuun yhdellä paikkakunnalla ja kahdessa kuuden joukkueen lohkossa. Salin ei juuri lämpene idealle.
– Naurettavaltahan se vaikutti ensi alkuun. Onhan siinä hirveästi juttuja, joita on mietittävä. Niistä tärkein on kuitenkin terveys, Salin muistuttaa.
Korona on iskenyt kovaa myös Espanjaan ja pelipaikoiksi ovat ehdolla Andorra sekä Gran Canaria, jotka ovat selvinneet suhteessa pienimmillä tartunnoilla Espanjassa. Salin on skeptinen kauden jatkosta.
– Kukaan ei ole vielä sitä mieltä, että tämä onnistuisi. Muidenkin seurojen pelaajilta olen kuullut, että ei tämä ainakaan toistaiseksi voisi toimia, Salin kertoo.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia