Miesten ja naisten maajoukkueet harjoittelevat kesäkuussa – ”Tahdomme vastata pelaajien huutoon”

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet käynnistävät harjoituskautensa 1. kesäkuuta Helsingissä perinteisen Open Gymin merkeissä. Harjoittelu tapahtuu viranomaisten viidenkymmenen hengen kokoontumisrajoiteohjeistuksen puitteissa.
Kesäkuun alkuun mennessä suomalaisilla pelaajilla tulee täyteen kaksi ja puoli kuukautta ilman joukkueharjoittelua ja otteluita. Suurin osa ulkomailla pelaavista suomalaisistakin ovat palanneet kotimaahansa.
Pelaajien kasvava tahto palata joukkueharjoittelun pariin ja Suomen viranomaisten ilmoitus kokoontumisrajoitteiden nostamisesta 50 henkeen kesäkuun alusta alkaen synnytti päätöksen vapaaehtoisen Open Gym -harjoittelun käynnistämisestä heti kuun vaihduttua.
– Tahdomme vastata pelaajien huutoon ja tarjota heille mahdollisuuden palata laadukkaan yhteisöharjoittelun pariin, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann sanoo Koripalloliiton tiedotteessa.
Maajoukkueiden lääkäri Aleksi Kallioniemi on laatinut Open Gymiin osallistuville pelaajille yksityiskohtaiset toimintaohjeet paitsi tartuntavaaran ennaltaehkäisemiseksi, myös sairastapauksien varalta.
– Harjoitussaliin palataan turvallisuus edellä ja jos tilanne sitä vaatii, meillä on valmius reagoida nopeasti. Ennen kaikkea toivomme, että kaikki pelaajamme pysyvät terveinä ja että he saavat mahdollisuuden ehjään harjoituskesään kesken jääneen kevätkauden jälkeen.
Susijengin Open Gym -harjoitukset pyörivät Mäkelänrinteessä kesä- ja heinäkuun ajan ja jatkuvat elokuussa virallisten maajoukkueleiritysten merkeissä. Susijengi kartoittaa myös silmä tarkkana mahdollisuutta järjestää kotimaaotteluita elokuun aikana.
– Siihen on vielä pitkä matka, mutta viikko viikolta olemme viisaampia, Dettmann päättää.
Susiladies, NCAA-kaarti ja lupaavimmat Sudenpennut koolla
Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on kutsunut Suomen naisten maajoukkuepelaajat, NCAA:ssa korkoa kasvavat urheilijaopiskelijat sekä parhaat nuorten maajoukkuepelaajat Pasilan urheilutalon Open Gym -harjoituksiin niin ikään 1.6. alkaen.
Susiladies treenaa joka viikko läpi kahden kuukauden maanantaista perjantaihin. Maajoukkueryhmä on jaettu kahteen osaan, joista toinen harjoittelee aamuisin ja toinen aamupäivisin. Lisäksi pelaajilla on mahdollisuus omatoimiseen harjoitteluun.
– Urheilun perusyksikkö on harjoittelu. Meidän tehtävä on järjestää motivoituneille pelaajillemme harjoittelumahdollisuuksia ja auttaa pelaajia menemään eteenpäin, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen aloittaa.
– Loppukesänä kokoonnumme sitten leirille pienemmällä porukalla. Jos tilanne sen sallii, niin tavoitteena on saada loppukesälle myös maaotteluita.
Susijengi ja Susiladies jatkavat karsintojaan vuoden 2022 EM-kisoihin marraskuussa. Susiladies kohtaa Ukrainan vieraskentällä 12.11. ja Portugalin kotikentällä 15.11. Susijengi puolestaan isännöi Georgiaa Espoo Metro Areenalla 27.11. ja kohtaa Serbian vieraskentällä 30.11.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Awak Kuierille tuli iso pettymys
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon
- Awak Kuierille tuli iso pettymys