BC Nokia kiinnitti lyhyessä ajassa vaikutuksen tehneen pelurin – ”Ensimmäisestä viikosta lähtien hän näytti tasonsa”
Viime kaudella ensiesiintymisensä BC Nokiassa tehnyt Michael Besselink, 21, on tehnyt jatkosopimuksen Näätien kanssa.
Wartti Basketin kasvatti liittyi Näätien vahvuuteen viime marraskuussa, mutta kausi päättyi kahdeksan ottelun jälkeen loukkaantumiseen. Kahdeksassa ottelussaan Besselink väänsi parketilla keskimäärin 3,3 pistettä ja 2,5 levypalloa ottelua kohden vajaassa 12 minuutissa.
– Olen todella innoissani, että saimme Miken takaisin. Kun hän liittyi joukkueeseen viime vuonna, niin ensimmäisestä viikosta lähtien hän näytti tasonsa. Hänen harjoitteluintensiteettinsä on valtava ja hän tekee kaiken maksimaalisella tempolla, Näätien päävalmentaja Greg Gibson aloittaa nokialaisten tiedotteessa.
Besselink kuntoutuu vielä loukkaantumisestaan. Pelikunnossa hän on arvioiden mukaan joulun tienoilla.
– Me ehdimme jo nähdä väläyksiä minkälaisesta pelaajasta on kyse, kun hän on terveenä. Haluamme koota joukkueen, joka ei pelkää tehdä töitä ja laittaa kätensä mutaan. Sellaisia pelaajia meillä on myös kasassa.
Besselink on jo pitkään kuulunut ’99-ikäluokkansa kirkkaimpiin suomalaislupauksiin, josta osviittaa antoi hänen 18-vuotiaana pelaamansa mieletön 16,3 pisteen, 5,2 levypallon ja 2,7 syötön kausi Porvoon Tarmon Divari A -joukkueessa..
Besselink lähti lukiovuosien jälkeen Atlantin taakse yliopistoon. Hän vaihtoi yliopistonsa Maristista Binghamptoniin, mutta vietti redshirt-vuoden loukkaantumisen vuoksi. Vuosi sitten, juuri alkavan NCAA-kauden kynnyksellä, hän päätti keskittyä kokonaan koripalloon, palasi Suomeen ja teki sopimuksen BC Nokian kanssa.
Besselinkin ja BC Nokian välinen sopimus on mallia 1+1, jossa toinen vuosi on molempien osapuolien välinen optiovuosi.
Besselinkin lisäksi Näädillä on pelaajasopimuksen Antero Lehdon, Lassi Nikkarisen ja Antti Ahosen kanssa. Päävalmentajana jatkaa Greg Gibson, jonka apuna ovat valmentaja Tero Vasell ja fysioterapeutti Tommi Tatti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cade Cunningham palasi parketille – riittääkö rahkeet mestaruuteen?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla