Lauri Markkasen Bullsin päävalmentajan kohtalo vielä auki – uusien valmentajaehdokkaiden nimiä noussut jo esiin

Chicago Bullsin uusi johto Arturas Karnisovasin ja GM Marc Eversleyn johdolla ei ole vielä tehnyt lopullisia päätöksiä päävalmentaja Jim Boylenin kohtalosta. Huhuissa kuitenkin kiertää jo kuitenkin nimiä, jotka olisivat korvaamassa Boylenia, mikäli hän saa potkut.
Karnisovas on useaan otteeseen todennut, ettei aio kiirehtiä päävalmentajakysymyksen kanssa ja on korostanut haluavansa tutustua ja keskustella Boylenin kanssa kasvotusten sekä nähdä hänet työn touhussa ennen lopullista arviointiaan. Chicagolaislehti Sun-Timesin mukaan Karnisovasin pelaajien kanssa käymien keskustelujen perusteella Boylenin tiimalasista aika on kuitenkin käymässä vähiin. Korvaajaehdokkaita on kuitenkin alettu jo kaiken varalta kartoittaa.
Sun-Timesin mukaan ykköskandidaatti Boylenin seuraajaksi on tällä hetkellä Philadelphia 76ersin apuvalmentajana toimiva Ime Udoka. Udoka pelasi NBA-urallaan Lakersissa, New Yorkissa, Portlandissa sekä San Antoniossa. Pelaajauransa jälkeen hän toimi San Antonion apuvalmentajana seitsemän kauden ajan ennen siirtymistään Philadephiaan viime kesänä. Toronto Raptorsin apuvalmentaja Adrian Griffin on myös spekulaatioissa mukana. Griffin on myös entinen Bulls-pelaaja ja apuvalmentaja.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Karmea uutinen NBA-finalistista