Korisliigan legendan vauhti ei hidastu – ”Kilpailuviettini on kova”

Antero Lehto on pelannut Korisliigassa kautta aikain toiseksi eniten pelejä ja valmistautuu jälleen kohti uutta kautta. Lehdon mukaan virtaa riittää pelata edelleen.
Lehto kuuluu niihin 12:een harvalukuiseen suomalaispelaajan joukkoon, jotka ovat edustaneet Suomea MM-kisoissa. Korisliigassa Lehto on pelatuissa runkosarjaotteluissa (687) mitattuna listan kakkosena Seagullsia edustavan Timo Heinosen jälkeen. Heinonen on Lehtoa edellä 46 ottelua.
Lehto myöntää, ettei hän ole miettinyt ennätyksiä ja eivätkä ne motivoi häntä.
– Timi (Heinonen) on pelannut kauan ja itse vähän vähemmän. Meillä molemmilla on vielä paljon bensaa tankissa. Koen, että olemme etuoikeutetussa asemassa, kun olemme pystyneet pelaamaan näin pitkään korkealla tasolla, Lehto toteaa Koripalloliiton sivuilla.
Lehto Korisliigan kaikkien aikojen Korisliigan runkosarjan pistetaulukossa sijalla 12. 7563 pistettä nakuttaneen Lehdon edellä näkyvät jo Garcia Hopkinsin ja Tapio Stenin perävalot.
– Kilpailuviettini on kova. Itsensä todistaminen kiinnostaa ja viehättää minua eniten. Päivittäinen kilpailu joukkuekavereiden kanssa ja sitä kautta kehittyminen on se juttu tässä. Kun pistää itsensä täysin likoon ja huomaa, että muut joukkueen jäsenet ovat samassa veneessä, tuo se pelaajalle mielihyvää.
– Olen saanut muutaman vuoden nauttia urheilijan elämästä. Tämä on uskomattoman hieno ammatti. Kun sitä saa tehdä näinkin lähellä omaa kotikuntaa, on se ainutlaatuinen asia, Lehto pohtii.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- NBA-finaalien suursuosikki otti vahingon takaisin
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa