Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät Peli-Karhut, EBT, FoA ja Kouvottaret.

Peli-Karhujen pelissä kunnioitettiin joukkueen monivuotisen kapteenin Laura Lehtorannan uraa, kun hänen pelinumeronsa jäädytettiin ennen ottelua. Lehtorannan ura päättyi viidenteen Suomen mestaruuteen keväällä 2019. Mestaruuksien lisäksi hänen palkintokaapistaan löytyy kaksi hopeaa, kolme pronssia ja kaksi Suomen cup voittoa. Hänet palkittiin keväällä 2008 Naisten Korisliigan parhaana kuudentena pelaajana.

Lehtorannalle kertyi 537 ottelua Naisten Korisliigassa. Niissä hän teki 3379 pistettä, haki 979 levypalloa ja tarjoili 649 koriin johtanutta syöttöä

Itse ottelu alkoi tasaisesti. Ensimmäistä voittoaan tällä kaudella metsästävä Catz otti alussa kuskin paikan ja pääsi ensimmäiselle tauolle johtoasemassa.

Toisella jaksolla PeKa paransi puolustustaan ja siirtyi ottelussa kuskin paikalle. Roosa Lehtoranta oli ensimmäisellä puoliajalla isossa roolissa. Hän upotti 11 pistettä. Puoliajalle mentiin kotijoukkueen johtaessa 40-30.

– Ensimmäiset 25 minuuttia pelattiin hyvin, mutta sitten PeKa pääsi karkuun, Catzin päävalmentaja Mika Haakana kertoi Koripalloliiton tiedotteessa.

Sama meno jatkui myös kolmannella jaksolla. Zykera Rice ja Linda-Lotta Lehtoranta johdattivat Peli-Karhut viimeiselle jaksolle johdossa 67-43.

Viimeisellä neljänneksellä Peli-Karhut varmisteli johtoaan ja otti kauden kuudennen voittonsa selvällä erolla 103-55.

– Kaksi ekaa jaksoa meillä oli hieman hankalaa. Tauon jälkeen tulimme pukukopista uudella asenteella kentälle, Peli-Karhujen päävalmentaja Roope Mäkelä sanoi.

Zykera Rice sai kasaan 25 pistettä ja 14 levypalloa. Linda-Lotta Lehtoranta teki 12 pistettä ja jakeli 11 koriin johtanutta syöttöä. Muutenkin PeKa onnistui laajalla rintamalla. Roosa Kosonen teki Catzille 16 pistettä.

EBT jatkoi voittoputkeaan

Munkkiniemessä nähtiin ToPon ja Espoo Basket Teamin välinen ottelu. EBT jatkoi voittoputkeaan 96-69.

ToPo määritteli ottelussa alku tahdit. EBT kuitenkin piristyi vielä ennen ensimmäisen jakson päättymistä ja pääsi tauolle pisteen johdossa.

Toisella jaksolla EBT karkasi seitsemän pisteen johtoon. Erityisesti Hanna Little oli iskussa ja hän sai kasaan 14 pistettä ja kahdeksan levypalloa puoliaikaan mennessä. Espoolaiset hallitsivat ottelussa korinalustaa. Joukkueelle merkattiin ensimmäisellä puoliajalla 32 levypalloa, kun ToPo jäi 15 levypalloon.

– Tultiin peliin hyvällä energialla ja toteutuksella molemmissa päissä. Ottelun edetessä EBT pääsi käyttämään vahvuuksiaan eli levypallopelaamista ja siirtymäpelaamista liiaksi, millä saivat käännettyä ottelun itselleen. Toteutimme omaa konseptiamme ajoittain erinomaisesti, mutta EBT oli tällä kertaa askeleen edellä siirtymäpelaamisessa ja levypalloissa, ja niillä he saivat tehtyä liikaa helppoja koreja, ToPon päävalmentaja Niko Kuusi totesi.

Kolmannella neljänneksellä joukkueiden välinen ero kasvoi. Levypallopelaaminen joukkueiden välillä tasoittui. Molemmilla joukkueilla oli kuitenkin jaksolla puolustuksen kanssa ongelmia ja hyökkäyspään onnistumisia nähtiin molemmissa päissä. Viimeiselle jaksolle mentiin espoolaisten johdossa 69-55.

Viimeisellä neljänneksellä EBT ei päästänyt kotijoukkuetta enää uhkaamaan johtoaan. Pisteet matkasivat Espooseen 96-69.

– Vauhdikas ottelu, kuten odottaa saattoi. Pitää antaa kunnia ToPon hyökkäyspelaamiselle. He toteuttivat sitä todella hyvin ja laadukkaasti, olimme puolustuspäässä askeleen perässä jatkuvasti. Me olimme tänään parempia siirtymäpelaamisessa ja saimme niiden kautta monia helppoja koreja. Meillä tuli lisäksi hyvin laajalla rintamalla onnistumisia hyökkäyspäässä ja se oli avain tänään voittoon, EBT:n päävalmentaja Niko Hellman pohti.

Hannah Little sai kasaan 25 pistettä ja 14 levypalloa. Myös Morgan Batey teki ottelussa tupla-tuplan 19 pisteellä ja 15 levypallolla. ToPosta Nea Kuisma teki 20 pistettä ja keräsi kuusi levypalloa.

Alku piti Hongan kurissa

Forssan Alku sai lauantain ottelussa vieraakseen Tapiolan Hongan. FoA otti tärkeän voiton 86-81.

Ensimmäisellä jaksolla molemmat joukkueet onnistuivat kohtuullisesti hyökkäyspelissään. Jakso oli muutenkin tasainen ja se päättyi Alun johdossa 24-23.

Vierasjoukkue karkasi johtoasemaan toisella neljänneksellä. Elina Aarnisalo oli hyvällä pelipäällä. Hänelle merkattiin 14 pistettä, kun Honka pääsi puoliajalle johtoasemassa 46-39.

Forssalaisjoukkue otti kolmannella jaksolla jälleen johdon itselleen. Joukkue puolusti hyvin ja hyökkäyspäässä Anni Mäkitalo onnistui useampaan kertaan. Viimeinen jakso alkoi tilanteesta 68-54.

Honka tuli ottelussa reilu minuutti ennen loppua muutaman pisteen päähän. Ohi joukkue ei kuitenkaan päässyt. Pisteet jäivät Forssaan 86-81.

Mia Loyd lähenteli ottelussa tripla-tuplaa. Tilastoihin kertyi 21 pistettä, hurjat 30 levypalloa ja kahdeksan koriin johtanutta syöttöä. Mäkitalo teki 18 pistettä, seitsemän levypalloa ja kahdeksan koriin johtanutta syöttöä. Hongasta Gabriela Bronson teki 17 pistettä ja otti kymmenen levypalloa. Aarninsalo sai kasaan 16 pistettä.

Kouvottaret Pyrintöä parempi

Tampereen Pyrintö matkasi Kouvolaan hakemaan kauden avausvoittoaan. Kouvottaret kuitenkin nappasi voiton 96-75

Ensimmäinen neljännes oli tasainen. Tauolle mentiin kuitenkin Kouvottarien kolmen pisteen johdossa.

Toisella jaksolla joukkueiden välinen ero kasvoi. Kouvottaret pelasi joukkueena hyvin ja onnistujia löytyi useampia. Kouvottaret karkasi puoliajalle 57-35 johdossa.

Kolmas neljännes oli tasainen ja pisteitä tehtiin vuorotellen. Jakso päättyi kotijoukkueen johtaessa 81-57.

Pyrintö vei nimiinsä viimeisen jakson. Se ei kuitenkaan riittänyt vaan pisteet jäivät Kouvolaan 96-75.

Roosa Frimodig teki ottelussa 20 pistettä. Sarah Toeaina teki tupla-tuplan 19 pisteellä ja kymmenellä levypallolla. Liisa Taponen teki 17 pistettä ja otti kahdeksan levypalloa. Myös Anni Jämsä teki 17 pistettä.