Susijengin konkaritakamies ensimmäistä kertaa tyhjän katsomon eteen – ”Olosuhteet ovat poikkeukselliset”
Susijengin kulmakiviin EM-kisakesästä 2015 asti lukeutunut Jamar Wilson, 36, on haastavan vuoden päätteeksi vertymässä verrattain hyvään pelikuntoon. ”Jammun” pelinrakennus- ja korintekokyky nousevat arvoon arvaamattomaan, kun Georgia ja Serbia asettuvat Susijengiä vastaan Espoo Metro Areenan EM-karsintakuplaan.
Susijengi asettui Helsingin Crowne Plaza -hotellin ja Espoo Metro Areenan muodostamaan EM-karsintakuplaan maanantaina ja on sittemmin valmistautunut viiden päivän ajan elintärkeisiin Georgia- ja Serbia-otteluihin.
Vaikka Wilsonilla on meriittejä yliopisto- ja ammattilaiskoripallosta kolmessa maanosassa ja takanaan kahdet arvokisat sinivalkopaidassa, on marraskuun lopun ”koronakupla” ollut hänelle ainutlaatuinen kokemus.
– Onhan tämä erikoista maailmanaikaa. Sitäkin onnellisempia olemme siitä, että meillä on mahdollisuus edustaa kotimaatamme maajoukkuetasolla ja antaa ihmisille tilaisuus saada ajatukset hetkeksi pois arjesta, Wilson arvioi Koripalloliiton tiedotteessa.
Kaiken nähnyt pelinrakentaja kehuu vuolaasti EM-karsintakuplan harjoittelu- ja asumisolosuhteita.
– Täytyy sanoa, että Koripalloliiton organisaatio, tukijamme ja Crowne Plazan ja Espoo Metro Areenan työntekijät ovat tehneet uskomatonta työtä. Olosuhteet ovat poikkeukselliset, mutta he ovat todellakin nostaneet riman korkealle.
Tuleva viikonloppu määrittää vuoden saldon
Helmikuun EM-karsintaikkuna oli Susijengille kimurantti. Joukkue lähti pelinrakennusrintamalla ikkunaan takamatkalta, sillä Petteri Koponen ei Bayern Münchenin Euroliiga-otteluiden vuoksi päässyt karsintoihin ollenkaan ja Wilsonia kiusasi varvasvamma, joka verotti hänen suoritustasoaan merkittävästi.
Tänäkin syksynä Wilson on joutunut viettämään viikkoja sivussa erinäisten kremppojen vuoksi, mutta marraskuun kolme viimeistä Korisliiga-kierrosta lupaavat hyvää: Wilson on kirjauttanut kolmessa viimeisimmässä ottelussa Kataja Basketille 15,0 pistettä, 5,7 syöttöä ja 2,7 levypalloa ottelua kohden.
– Tulevat maaottelut Georgiaa ja Serbiaa vastaan aika lailla määrittelevät tämän vuoden saldon. Jos voitamme, voin sanoa, että omalta osaltani kaikki hyvin, Wilson nauraa.
– Helmikuun ikkuna oli vaikea. Serbia antoi meille oppitunnin ja saimme juuri ja juuri kaadettua Sveitsin. Saimme kuitenkin yhden voiton alle, mikä helpottaa asetelmia näihin matseihin lähdettäessä. Se voi olla jo klisee, mutta tällä tasolla ei ole helppoja otteluita.
Wilson tietää mistä puhuu: maajoukkuetason koripallon arvaamattomuudesta kielivät mm. Tanskan perjantai-iltainen vierasvoitto Liettuasta sekä Turkin jämähtäminen EM-karsintojen D-lohkon hännänhuipuksi kolmella tappiolla yhtä monesta ottelusta.
– Tämä osoittaa, mihin suuntaan koripallo on menossa. Koripallosta on tulossa todella maailmanlaajuinen laji ja kotimaata edustaessa lajista tulee jotain suurempaa. Haastajana tunnetun joukkueen pelaajana on upeaa nähdä muidenkin haastajien menestyvän, Wilson kommentoi Tanskan eilisiltaista yllätystä.
Pelinrakennusrintamalla vastuuta jaossa
Susijengi sai heti EM-karsintakuplan alussa jobinpostia, kun viranomaiset asettivat ensimmäistä maaotteluesiintymistään puoleentoista vuoteen kärkkyneen Petteri Koposen karanteeniin koronavirusaltistumisen vuoksi. Tällöin koripalloilevan Suomen katseet siirtyivät Wilsoniin, joka vuosien 2017–19 MM-karsinnoissa osoitti moneen otteeseen arvonsa Koposen ollessa seurajoukkueen matkassa.
Wilsonin lisäksi päävalmentaja Henrik Dettmannin nimeämässä Georgia-kokoonpanossa pelinrakennusvastuuta on tiedossa helmikuun Sveitsi-ottelussa kunnostautuneelle Edon Maxhunille sekä kesän Viro-peleissä erinomaisia näyttöjä antaneelle Henri Kantoselle.
– Petteri on monella tapaa joukkueen avainpelaaja niin taitojensa ja kokemuksensa puolesta, mutta toisaalta MM-karsinnoissa jouduimme tulemaan useasti toimeen ilman häntä. Edon ja Henri ovat treeneissä ymmärtäneet tilanteen ja osoittaneet haluavansa ja pystyvänsä vastaamaan haasteeseen.
Tulevan karsintarupeaman vastustajia Wilson arvioi hankaliksi. Kahdella voitolla karsinnat aloittanut kisaisäntä Georgia voi pelata paineettomasti ja Serbialla on monista poissaoloista huolimatta laadukas joukkue, kiitos maan koripalloperinteiden.
– Georgialla on erinomainen korintekijä Thad McFaddenissa sekä kaksi Euroopan parhaimmistoon kuuluvaa isoa miestä Giorgi Shermadinissa ja Tornike Shengeliassa. He yrittävät varmasti saada meidät kävelemään, joten meidän on päästävä pelaamaan omantyylistämme peliä, Wilson arvioi lauantai-illan vastustajaa.
– Serbialta puuttuu kaikkein terävin kärki, mutta kaikki koripalloa seuraavat tietävät, että heiltä löytyy kansainväliselle tasolle kymmeniä ja taas kymmeniä pelaajia. He pelaavat huolellista, tehokasta koripalloa ja heidän kanssaan täytyy olla todella varuillaan.
Viikonlopun EM-karsintakupla tulee myös tarjoamaan Wilsonille aivan uudenlaisen kokemuksen.
– En ole kertaakaan elämäni aikana pelannut yhtä ainutta ottelua ilman yleisöä. Se tulee olemaan todella mielenkiintoista!
Susijengi ja Georgia kohtaavat EM-karsintakuplassa tänään lauantaina 28.11. klo 19.30. YLE TV2 televisioi ottelun klo 19.25.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Lassi Tuovilla vahva alku Japanissa
- NBA:ssa nähtiin siirappinen isän ja pojan show
- Latvian tähti vaihtoi NBA:n Dubaihin
- Bronny James debytoi Lakersissa – näin kommentoi isukki LeBron
- Honka palasi Korisliigaan voittoisana
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Peli-Karhut yrittää palauttaa dynastiansa
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Bronny James debytoi Lakersissa – näin kommentoi isukki LeBron
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Latvian tähti vaihtoi NBA:n Dubaihin
- Honka palasi Korisliigaan voittoisana
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan