Bulls menetti reilun johtonsa – Lauri Markkanen palasi kentille

Lauri Markkanen palasi Chicago Bullsin aloitusviisikkoon, kun chicagolaiset hävisivät vierasottelussa Oklahoma City Thunderille jatkoajan jälkeen 125-127 (68-50, 118-118). Seitsemän edellistä peliä sivussa ollut Markkanen heitti 16 pistettä.
Bulls johti ottelua toisella puoliajalla parhaimmillaan 22 pistettä, mutta Thunder kiri jatkoajalle asti 33 pistettä upottaneen Shai Gilgeous-Alexanderin johdolla, joka heitti 12 pistettä viimeisellä neljänneksellä.
Bullsin Zach LaVinella oli sekä varsinaisen peliajan että jatkoajan lopussa mahdollisuudet kääntää peli Bullsille, mutta haastatetut heitot menivät ohitse.
Bulls sortui kokonaisuudessaan 25 menetykseen, jotka olivat ratkaisevassa asemassa, kun Thunder kiri toisen puoliajan aikana.
– Olimme 20 pistettä johdossa ja aloimme menettämään palloa. He pistivät painetta meihin, kun olimme hyökkäyksessä. Emme pystyneet vastaamaan fyysisyydessä ja meidän pitää olla kovempia pallon kanssa. Meillä taisi olla seitsemän peräkkäistä menetystä kolmannella neljänneksellä. Me emme voi menettää palloa noin paljon ja odottaa, että voitamme, Markkanen kommentoi Koripalloliiton tiedotteen mukaan.
Markkanen säkitti 16 pistettään heittäen pelitilanneheittonsa 5/14, joista kolmoset 3/9. Pisteidensä kylkeen suomalainen keräsi kuusi levypalloa, yhden riiston ja kaksi torjuntaa 35 minuutissa.
Markkanen oli sivussa Bullsin edelliset seitsemän ottelua NBA:n koronaprotokollan vuoksi.
– Henkilökohtaisesti tuntui hyvältä. Tietenkin kestää hetken saada jalat alle. Pari kertaa olin aika puhki, koska en ole pelannut kahteen viikkoon. Muuten tuntui hyvältä, Markkanen kertoi.
Bullsin parhaat pistemiehet olivat LaVine (35/7/6 syöttöä) ja Coby White (22/9/7). Thunderin parhaimmistoon Gilgeous-Alexanderin lisäksi kuului Luguentz Dort (21/8/6 riistoa).
Bulls pelaa seuraavan kerran sunnuntaina, jolloin joukkue kohtaa Dallasissa Mavericksin.
Muissa otteluissa Giannis Antetokounmpo (31/9) oli tehokkaana, kun Milwaukee piti Luka Doncicin (28/9/13) johtaman Dallasin aisoissa. Boston palasi parin peruutetun pelin jälkeen vahvasti tositoimiin voittamalla Orlandon. Andre Drummond (33/23) oli Clevelandin ykkösnimi New York -voitossa.
Lakersin vahva meno sai jatkoa New Orleansia vastaan ja Clippersin tähtikaksikko Kawhi Leonard (27) – Paul George (26) olivat vireessä Clippersin murskatessa Sacramenton.
NBA:n viime yön tulokset:
Boston-Orlando 124-97
Cleveland-New York 106-103
Milwaukee-Dallas 112-109
Oklahoma City-Chicago 127-125
Utah-Atlanta 116-92
Lakers-New Orleans 112-95
Sacramento-Clippers 100-138
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- Suomalaisvalmentaja voitti mestaruuden Bundesliigassa
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista