Pyrinnön monivuotinen luottopelaaja jatkaa joukkueessa – ”Kypsä johtaja joukoilleen”

Tampereen Pyrintö on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen Osku Heinosen kanssa. Kokenut ja tarkkakätinen Heinonen aloittaa jo 12. kautensa Pyrinnön Korisliiga-joukkueessa.
Heinonen (28 v./194 cm) nousi jo juniorina kaudella 2009-2010 Korisliigan mestaruuden voittaneen joukkueen kokoonpanoon, mutta ensimmäisillä kahdella kaudella ottelut Korisliigassa jäivät vielä vähiin. Kaudesta 2011-2012 alkaen Heinonen on kuulunut joukkueen vakiokokoonpanoon ja vastuu on noussut kokemuksen myötä. Nyt jo useamman kauden Heinonen on ollut yksi liigan arvostetuimmista pelaajista.
Heinonen kävi pelaamassa yhden kauden (2016-2017) Kouvoissa, mutta muuten hän on edustanut Pyrintöä, kasvattajaseuraansa. Taskusta löytyy SM-kultaa (2014) ja hopeaa (2016).
Päävalmentaja Miikka Sopanen on mielissään, kun joukkueen pyrintöläinen kivijalka jatkaa punaisessa paidassa.
– Osku monipuolisti peliään viime kaudella merkittävästi ja pystyi viimeistelyn lisäksi myös luomaan tilanteita. Osku myös osoitti olevansa kypsä johtaja joukoilleen. Hienoa, että jatkuvasti kehittyvä ja esimerkillinen veteraani jatkaa rengas-P rinnassaan, Sopanen kertoo Pyrinnön sivuilla.
Heinosen uran tavaramerkki on ollut tappavan tarkka ja nopea kaukoheitto, joka pakottaa vastustajan puolustuksen reagoimaan sen uhkaan ennakoiden. Viime kaudella Pyrinnön pelitapa ei tuonut pallottomien screenien kautta niin paljon Heinoselle tyypillisiä heittoja, mutta mies pystyi muuttamaan ja kehittämään pelaamistaan. Tästä todistavat kylmät numerot: pistekeskiarvo uran paras (12,7 pist./ottelu), kahden pisteen heittojen määrä liki nelinkertaistui ja prosentti silti kunnioitettava 59%. Ja kyllä se kolmonenkin putosi edelleen 35% tarkkuudella. Heinonen sai kauden päätteeksi Korisliigan vapaaheittopalkinnon (92%).
Tampereen Pyrinnöllä on ensi kautta koskevat pelaajasopimukset Shawn Hopkinsin, Panu Peltokankaan, Valtteri Leppäsen, Eero Lehtosen, David Gonzalvezin ja Osku Heinosen kanssa.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NBA:n mestaruus on yhden otteluvoiton päässä
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- NBA:n mestaruus on yhden otteluvoiton päässä