Susijengin valmentajan joukkue aloittaa pudotuspelit Ranskassa – ”Olemme pelanneet kivaa korista”

© Kuva: fiba.com

Lassi Tuovin Strasbourg sijoittui Ranskan ProA:n runkosarjassa kolmanneksi ja pääsee hyvistä lähtökohdista maanantaina alkaviin pudotuspeleihin. Tapahtui viimeisen viikon loppurutistuksessa miten tahansa, on Strasbourgin kausi ollut jo menestys.

Strasbourg on totuttu näkemään sarjan kärkikahinoissa, mutta viime kausi oli joukkueelle vaikea eikä se ollut kahdeksan joukossa kauden keskeytyessä. Tuovi nousi viime kaudella päävalmentajaksi vain hieman ennen kuin kausi keskeytyi koronapandemian takia.

Täksi kaudeksi Strasbourg lähti haastajana ja tavoitteenaan palauttaa joukkue pudotuspeleihin. Strasbourg nousi runkosarjan päätöspelien jälkeen kolmanneksi, vaikkei edes pelannut, sillä Monaco hävisi omassa pelissään ja Strasbourg nappasi sitä myöten runkosarjan kolmannen sijan. Kausi on ollut kokonaisuudessaan menestys, sillä myös Mestarien liigassa joukkue selvitti tiensä aina neljän parhaan joukkoon.

– Olemme säilyneet suht terveinä, mieli on pysynyt virkeänä ja olemme pelanneet kivaa korista. Altavastaajan asema on sopinut meille ja pääsimme Mestarien liigassa neljän joukkoon ja saimme pudotuspelipaikan sijoittuen kolmanneksi. Moni asia on natsannut ja peli on kulkenut ja joukkue on hitsautunut yhteen. Ryhmähengen ja kollektiivisuuden ansiosta sijoituimme kolmanneksi sarjassa, Tuovi analysoi joukkueen kautta Koripalloliiton tiedotteessa.

Yksi Tuovin teeseistä täksi kaudeksi oli myös jatkuvuuden varmistaminen tuleviksi kausiksi, jotta hyvälle pohjalle voidaan rakentaa tulevaisuutta ajatellen.

– Meillä oli monia tavoitteita täksi kaudeksi. Yksi oli päästä pudotuspeleihin, ja onnistuimme siinä. Lisäksi sijoituksellamme varmistimme paikan eurokentille myös ensi kaudeksi, joka oli seuralle tärkeä. Olemme tehneet jo viiden pelaajan kanssa kaksivuotisen sopimuksen, joten jatkuvuus on taattu sekä pelaajiston että europelien suhteen.

Strasbourgin hieno kausi noteerattiin myös yleisellä tasolla, kun joukkueen avainpelaaja Bonzie Colson valittiin sarjan MVP:ksi ja Lassi Tuovi on ehdolla vuoden valmentajaksi.

– Oli tietenkin miellyttävä saada tuollainen kunnianosoitus ja se on hieno kunnia. Se miten joukkue on pelannut Mestarien liigan jälkeen karmaisevassa ottelutahdissa, niin täytyy kiittää pelaajia ja staffia, miten he ovat suoriutuneet.

Ranskan liigan pudotuspelit starttaavat Strasbourgin osalta maanantaina, kun vastaan tulee runkosarjassa kuudenneksi sijoittunut Boulogne-Levallois. Ranskan pudotuspelit pelaavat hieman erilaisella formaatilla, sillä puolivälierät ovat kerrasta poikki ja kausi huipentuu Final Four –turnaukseen, joka pelataan Rouenissa. Final Fourissa pelit ovat myös kerrasta poikki.

– Tässä on kuuden päivän rutistus edessä. Urheilullisesti formaatti on kaikille sama, vaikkei se olekaan sellainen mihin on yleensä totuttu. Päivän kunto ratkaisee ja miten peli lähtee kulkemaan. Kaikki ovat siinä mielessä samalla viivalla.

Oman mausteensa tuo myös Ranskan osallistuminen olympialaisiin ja maajoukkueen valmistautuminen sitä kohti on jo alkanut. Se heijastuu myös pudotuspeleihin.

– Osa pelaajista lähtee puolivälierien jälkeen ja osa on jo lähtenyt, joten viimeisissä peleissä ei ole samoja materiaaleja kuin runkosarjassa. Sekin tuo oman erikoisuutensa tähän.

Strasbourg voi lähteä luottavaisin mielin kauden loppuhuipennukseen. Alla on viiden ottelun voittoputki ja Strasbourg voitti Boulogne-Levalloisin molemmissa kauden aiemmissa kohtaamisissa.

– Lähtöasetelmat ovat samanlaiset kuin cup-turnauksissa muutenkin eikä vanhoja pelejä kannata katsella. Yksi iso asia on, että pystyimme voittamaan jokaisen kärkijoukkueen tällä kaudella vähintään kerran ja runkosarjan voittaja Dijonin kahdesti. Tasaisuus oli suurin vahvuutemme tällä kaudella. Kaikkiaan lähdemme viimeiseen rutistukseen hyvin mielin ja pala kerrallaan.

Vaikka Strasbourg voitti joukkueiden kauden aiemmat kohtaamiset, niin Tuovi varoittaa pariisilaisjoukkueen vahvuudesta.

– Pariisi lähti kauteen kolmanneksi suurimmalla budjetilla ja he tekivät todella kovia hankintoja. He aloittivat Eurocupin todella vahvasti, mutta sitten loukkaantumiset ja pelitahti alkoivat vaikuttaa loppukaudesta ja he putosivat kuudenneksi. Minun papereissani he ovat kuitenkin kärkiviisikon joukkue. Onnistuimme voittamaan heidät pari viikkoa sitten kotikentällämme varsin selvästi, joten meillä on se tuoreessa muistissa.

Strasbourg ei pääse pelaamaan omaan halliinsa puolivälierää, sillä Rhenus-hallissa pelataan tällä hetkellä naisten EM-kisojen yhtä alkulohkoa. Strasbourg joutuukin pelaamaan pelinsä noin 30 minuutin päässä Gries-Oberhoffenissa.

– Olisimme nykyrajoitusten mukaan saaneet 4000 katsojaa halliin ja olisi ollut makea esitellä tämä joukkue faneillemme, sillä pelaamme hyvää korista tällä hetkellä. Fanit pääsevät kyllä matkustamaan peliin ja toivottavasti saamme evakkoon myös kotiottelun tunnelman.

– Eihän se tietenkään ole kiva tilanne, mutta kyse on vain lopulta yhdestä pelistä. Olimme koko sarjan paras vierasjoukkue ja kyllä me siinäkin hallissa osaamme voittaa, Tuovi toteaa.

Puolivälierä pelataan maanantaina, välierät ovat edessä torstaina ja finaali lauantaina.

Lähde: Koripalloliiton tiedote


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.