Korihait testaa Harvardissa opiskellutta serbisentteriä – ”Pitkä ja heittotaidollinen pelaaja”

Korisliiga-kauteen valmistautuva Uudenkaupungin Korihait testaa neljänneksi ulkomaalaisvahvistukseksi serbialaista sentteriä Balsa Dragovicia. Koeaika on kahden viikon mittainen.

208-senttinen Dragovic, 24, on syntynyt Montenegrossa, mutta omaa Serbian kansalaisuuden.

– Olen erittäin innoissani mahdollisuudesta tulla Suomeen. Olen kuullut paljon hyvää suomalaisesta koripallosta, pelaajista, Korisliigan tasosta ja kilpailullisuudesta, Dragovic kertoo Korihaiden sivuilla.

Dragovic on lukioiästä lähtien asunut Yhdysvalloissa. Kaliforniassa lukion käynyt Dragovic edusti neljän vuoden ajan akateemisesti maineikasta Harvardin yliopistoa.

Valmistumisen jälkeen Dragovic on pelannut Espanjan kolmostasolla sekä Serbian kakkos- että kolmostasolla. Hän on ollut myös Serbian nuorisomaajoukkueiden harjoitusringissä.

– Olen kuullut Korihaiden organisaatiosta hyvää ja tiedän, että meillä on hyviä pelaajia joukkueessa. Juteltuani päävalmentaja Jarno Nikulan kanssa vakuutuin, että Korihait on minulle oikea paikka.

Dragovic tuo Korihaille pituutta korin alle. Hän pystyy pelaamaan nelos- ja vitospaikalla ja omaa taidon pelata selkä kohti koria, mutta myös levittämään peliä ja heittämään kauempaa.

– Pystyn pelaamaan monipuolisesti kentällä. Jos voisin valita oman vahvuuteni, niin se olisi heittotaitoni, jonka avulla pystyn pelaamaan sekä korin läheisyydessä että kaarella, Dragovic kertoo vahvuuksistaan.

Päävalmentaja Nikula kertoo olleensa jo pitkään kiinnostunut valmentamaan balkanilaistaustaisia pelaajia.

‒ Hän on pitkä ja heittotaidollinen pelaaja, joka osaa myös pelata selkä kohti koria. Odotan myös sieltä suunnalta tulevan pelaajan omaavan kovan ja rautaisen asenteen, Nikula kertoo viitaten serbialaiseen mentaliteettiin.

‒ Mielenkiintoinen pelaaja kaikin puolin. Serbialaisen junioripolun käyneenä uskon, että hänellä on perustaidot kunnossa.

Vaikka Dragovic ei ole isoissa sarjoissa urallaan vielä pelannut, Nikula muistuttaa, että pelkästään tilastoja katsomalla ei saada koko kuvaa pelaajasta.

‒ Kaikki pelaajat ovat omalla tavallaan riskejä. Videolta olemme scoutanneet häntä ja niistä näkee, että Balsa tekee pienet asiat kentällä hyvin. Hän juoksee kenttää hyvin, levittää kaarella peliä ja pystyy myös ajamaan kaarelta sisään.

Nikula mainitsee myös, että ensi kauden joukkueen kaikki korinaluspelaajat (Dragovic, Jalen Henry ja Atte Perttu) osaavat heittää kaukoheittoja ja sitä kautta tekemään tilaa korille ajajille.

Korihailla on Dragovicin ohella ensi kautta koskevat sopimukset Bojan Sarcevicin, Aamos Nikulan, Tommi Lehtosen, Manuel Barnesin, Atte Pertun, Sebastian Lindbergin, Jaakko Lahden, Akseli Arvosen, Mio Hyvösen, Jalen Henryn, Unique McLeanin ja Koby Thomasin kanssa. Joukkuetta valmentaa Nikulan kanssa Teemu Turunen. Fysioterapeuttina toimii Leena Lalla.

Lähde: Korihaiden verkkosivut


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.