Suomen molemmat U18-joukkueet pääsivät käynnistämään turnauksensa päivää myöhässä, koska maanantai-illan Norja-ottelut jouduttiin perumaan. Se ei virettä silti vähentänyt, sillä kumpikin joukkue otti Islannista avausvoittonsa noin 30 pisteen erolla.

Suomen U18-työt ottivat PM-kisoissa roiman avausvoiton, kun vastaan asettunut Islanti kaatui melkein 30 pisteellä. Ottelu alkoi verrattain tasaväkisenä, mutta jälkimmäisellä puoliajalla suomalaisten onnistui repäistä ero niin massiiviseksi, että loppulukemiksi kirjattiin 57–86.

Lopputulokseen nähden vaisu käynnistys johtui osin hukatuista korintekopaikoista ja osin myös puolustuspään intensiteetin puutteesta. Ottelun edetessä ja joukkueen vetreytyessä ongelmat kuitenkin jäivät kauas takapeiliin.

– Suurimmalla osalla porukasta on edellisistä maaotteluista vierähtänyt jo suunnilleen puolitoista vuotta, joten alussa oli vähän kankeutta ja jännitystä ilmassa. Toisella puoliajalla niin viimeistely kuin harjoittelemamme puolustuksen noudattaminenkin kirkastuivat huomattavasti, kommentoi päävalmentaja Jussi Laakso Koripalloliiton tiedotteessa.

Suomen leirissä tahtipuikkoa heilutti ansiokkaasti joukkueen kapteeni Henna Sandvik, joka pommitti tauluun 14 pistettä ja jakoi neljä onnistunutta koriin johtavaa syöttöä. Hänen lisäkseen pistelinkona kunnostautui myös Kiia Mäntylä 13:lla.

Korinalustyössä kortensa kekoon kantoi erityisesti debytanttisentteri Anni Mujunen, joka saalisti näppeihinsä kahdeksan levypalloa, joista puolet vieläpä hyökkäyspäässä. Pisteitä Mujuselle merkittiin yhdeksän.

– Koko joukkue ansaitsee ehdottomasti ison kiitoksen, mutta täytyy nostaa erikseen esille kolmikko Mimmi Kaulo, Anni Mujunen ja Annika Aarrejoki. He nimittäin pelasivat vasta ensimmäistä maaotteluaan ja keräsivät yhteen laskettuna 24 pistettä ja 14 levypalloa, Laakso toteaa.

Islantilaisten puolella suurimman pistesaldon toimittivat Emma Theodórsson ja Agnes María Svansdóttir, joille merkittiin kummallekin 11.

Pojat levypallopelillä helppoon voittoon

Vielä tyttöjäkin pidemmän voittokaulan kasvattivat myöhemmin illalla ottelunsa pelanneet Suomen pojat. Joukkue väänsi omasta Islanti-kohtaamisestaan yhtä lailla helponnäköisen 76–108-voiton.

Syitä ylivoimaiseen lopputulokseen ei tarvinnut kauaa hakea, sillä ottelun levypallot jakautuivat Suomen hyväksi 57–38.

– Saimme ylle sen positiivisen energian, joka jätkillä on ollut koko leirityksen ajan. Pojat pelasivat aktiivisesti ja tekivät asioita yhdessä ja toisilleen. Toki heitimme paljon kolmosia ohi, joten meille kertyi niistä paljon pitkiä levypalloja. Lyhyenä joukkueena meidän pitää mennä niihin viiden pelaajan voimin, ja välillä se toi haasteita siirtymäpuolustuksessa, mutta kokonaisuudessa oli paljon hyvää, kertoo päävalmentaja Mikko Tupamäki.

Ottelun kovin tilastonikkari oli monipuolisen rivin kirjauttanut Miro Little. Joka puolella kenttää ahertanut takamies takoi tauluun 17 pistettä ja keräsi kymmenen levypalloa. Hänen seurakseen korikarkeloihin osallistui myös muiden muassa Viljami Vartiainen, jolle merkittiin 14 pistettä ja kolme riistoa. Eniten koriin johtavia syöttöjä, seitsemän kappaletta, jakoi joukkueen kapteeni Ville Tolonen.

– Valmennusjohto seurasi ylpeänä tekemistä, ja koko joukkue ansaitsee kehut. Peliminuutit jakautuivat erittäin tasaisesti, joten onnistujia oli monta. Tosin sellainen onnistuja, joka ei tilastokortissa näy, oli Tommi Tatti, joka vastaa fysiikkapuolestamme ja on saanut pojat fyysisesti valmiiksi koitokseen, joten kiitos kuuluu myös hänelle, toteaa Tupamäki.

Islannin joukkueesta korkeimman pistesaldon, 17, keräsi Almar Orri Atlason, joka nappasi myös yhdeksän levypalloa.

Keskiviikkona tytöt ja pojat kohtaavat kummatkin vuorollaan Tanskan.