Lakers saamassa jälleen yhden konkarin riveihinsä
Los Angeles Lakers on jälleen saamassa yhden kokeneen tähden riveihinsä, kun DeAndre Jordan on siirtymässä joukkueeseen.
Viime kaudella Jordan pelasi Brooklyn Netsin riveissä, mutta hän kaupattiin Detroit Pistonsiin. Samalla vaihtokaupassa Brooklynin suuntaan siirtyivät Jahlil Okafor, Sekou Doumbouya sekä neljä toisen kierroksen varausoikeutta ja käteistä rahaa. Jordanin ja Pistonsin odotetaan kuitenkin ostavan sopimus ulos, jotta hän olisi vapaa siirtymään sen jälkeen Lakersiin.
33-vuotias on valittu kerran urallaan NBA:n All-Star -peliin ja lisäksi hän on valittu kolmasti urallaan kauden jälkeisiin tähdistöviisikkoihin. Hän on myös kaksinkertainen NBA:n levypallokuningas.
Jordan pelasi ensimmäiset 10 kautta NBA:ssa Clippersin riveissä, jonka jälkeen hän vietti aikaa Dallasissa ja Knicksissä sekä kaksi kautta Brooklynissä. Brooklynissä hän tilastoi keskiarvoikseen 7,9 pistettä ja 8,7 levypalloa.
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Maajoukkuetähti loukkaantui taas pelottavasti – vastustajatkin peittävät silmänsä
- Mikael Jantunen sairaslomalle – paluun ennuste Susijengin kannalta murheellinen
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- Korihait reagoi heikkoon alkukauteen – Ruotsin liigasta puolustuksen erikoismies apuihin
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa