Susijengin takamies ratkaisi voiton viimeisellä sekunnilla: ”Hyvät fiilikset tietenkin” – katso video

Aapeli Alanen oli St. Pöltenin sankari Itävallan liigassa upottamalla voittoheiton sisään viime sekunnilla. Aatu Kivimäen vahvat edesottamukset saivat jatkoa ja lisäksi Elias Valtonen, Edon Maxhuni, Murphyn veljekset sekä Shawn Hopkins ylsivät kaksinumeroisille.
Alanen oli St. Pöltenin ykkösnimi kun hän heitti voittokolmosen sisään viimeisellä sekunnilla 80-78 (35-43)-voitossa Vienna DC Timberwolvesia vastaan. Alanen pommitti 21 pistettä ja koristeli tilastojaan vielä kahdeksalla levypallolla, syötöllä ja kahdella riistolla. Voitto oli samalla St. Pöltenille kauden ensimmäinen.
– Oli tärkeä ja maukas voitto. Timberwolves aloitti superhyvin ja heitti käytännössä kaiken sisään ensimmäisellä puoliskolla. Olimme ensimmäisen neljänneksen jälkeen melkein 20 pistettä miinuksella. Pikkuhiljaa saimme oman pelimme kulkemaan paremmin. Menimme paikkapuolustukseen, ja sitä kautta saimme stoppeja joista pääsimme juoksemaan kenttää. Itsellä meni pelin alussa heitot ohi, mutta onneksi toisella puoliskolla alkoi osua. Viimeinen jakso oli tasaista vääntöä, mutta onneksi lopussa heitimme pari aika kovaa kolkkia sisään millä sitten lopuksi saimme voiton kotiin, Alanen analysoi ottelua Koripalloliiton tiedotteessa.
Omasta ratkaisuheitostaan hän oli mielissään.
– Hyvät fiilikset tietenkin. Kaksi ensimmäistä peliä heitot ovat kolisseet rautoihin, niin lämmittäähän se mieltä heittää voittoheitto sisään, Alanen jatkoi.
Ottelutilastot
Jos et näe upotusta, voit katsoa sen täältä.
Saksan Bundesliigassa Tuomas ja Joonas Iisalon luotsaama Baskets Bonn otti kauden neljännen voittonsa kaatamalla Niners Chemnitzin 76-67 (25-29).
Ottelutilastot
Aatu Kivimäen loisto-otteet Saksassa saivat jatkoa, kun hän heitti 18 pistettä, otti neljä levypalloa, syötti viidesti ja nappasi hatuiksi vielä neljä riistoa, kun Tigers Tübingenin hieno alkukausi sai jatkoa 85-75 (42-36)-voitolla Karlsruhe Lionsista. Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin valmentama Tigers on nyt sarjassa toisena viiden voiton ja kahden tappion saldolla.
Ottelutilastot
Espanjan liigassa Teneriffa nousi 84-81 (38-42)-voittoon Obradoirosta. Teneriffa oli ottelussa pariin otteeseen köysissä, mutta ratkaisi voiton viimeisellä sekunnilla, kun Kyle Wiltjer pussitti Sasu Salinin syötöstä voittokorin. Salin sai tilastoihinsa kaksi pistettä, yhden levypallon ja neljä syöttöä. Emir Sulejmanovic kokosi kuusi pistettä, kaksi levypalloa ja syötön. Teneriffalla on nyt viisi voittoa ja kolme tappiota.
Ottelutilastot
Elias Valtonen oli jälleen vireessä 13 pisteellä, kuudella levypallolla ja syötöllä, kun Manresa voitti Bilbaon 87-79 (45-40). Manresa on voittanut puolet kahdeksasta ottelustaan.
Ottelutilastot
Lassi Tuovin valmentaman Strasbourgin kausi Ranskan liigassa jatkui 83-76 (39-33)-voitolla Pau-Lacq-Orthezista. Voitto oli Strasbourgille kolmas viidestä pelistä.
Ottelutilastot
Ranskan NM1:ssä Daniel Dolencin Les Sablesin vaikea alkukausi sai jatkoa, kun se hävisi Cergy Pontoiselle 63-68. Dolenc kasasi viisi pistettä ja neljä levypalloa. Les Sablesilla on kaksi voittoa ja kuusi tappiota.
Ottelutilastot
Heroes Den Boschin puhdas tili säilyi Belgian liigassa 93-78 (49-29)-voitolla Aris Leeuwardenista. Edon Maxhuni tilastoi 13 pistettä, levypallon, viisi syöttöä ja kolme riistoa.
Ottelutilastot
Puolan liigassa Carl Lindbomin Sopot hävisi Slask Wroclawille 67-77 (38-33). Lindbomille kirjattiin seitsemän pistettä ja kolme levypalloa.
Erik ja Alex Murphyn Fukushima Firebonds putosi Japanin cupista hävitessään Levanga Hokkaidolle 76-92 (33-43). Murphyt olivat joukkueensa parhaimmistoa, kun Erik tilastoi 12 pistettä, viisi levypalloa ja syötön Alexin kompatessa 11 pisteen, kahdeksan levypallon, kolmen syötön, riiston ja torjunnan tilastoilla.
Ottelutilastot
Islannin liigassa Shawn Hopkins heitti Stjarnanille 12 pistettä ja sai kaksi merkintää levypallo- ja syöttötilastoihin, kun Thor AK kaatui numeroin 94-68 (37-34). Stjarnanilla on nyt kaksi voittoa ja kaksi tappiota.
Ottelutilastot
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- Los Angeles Lakers ja LeBron James piestiin pudotuspeliavauksessa
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- Los Angeles Lakers ja LeBron James piestiin pudotuspeliavauksessa
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt