Suomalaisen Koripallon Hall of Fame täydentyi kuudella lajilegendalla

Hall of Fameen nostettiin seuraavat henkilöt: Pentti Hilke, Pekka Markkanen, Nina Pajanti-Raudus, Jaana Sintonen, Vesa Sydänmaa ja Antti Zitting.
Hilton Strand kokosi lauantai-iltana koripalloalumnit yhteen juhlimaan ja kunnioittamaan Hall of Fame 2021-ikäluokkaa. Satakunta koripalloihmistä kokoontui maukkaan ruoan, hyvien ystävien ja korispainotteisen ohjelman pariin lauantai-iltana.
Tunnelma oli katossa läpi illan niin hienojen musiikkiesitysten kuin lajin kulttuuriperintöä kunnioittavan ohjelman, mm. Hall of Fame-julkistuksen, nostattamana. Lisäksi tapahtumassa palkittiin vuoden korisalumnit, jotka tänä vuonna olivat merkittävästi alusta asti alumnitoimintaa kehittäneet sekä tukeneet Jari Raitanen ja Satu Saarteinen.
Hall of Fame 2021
Hall of Fameen voidaan valita suomalaisen koripallon hyväksi tehdystä työstä ansioituneita pelaajia, valmentajia, erotuomareita, järjestö- ja seuraihmisiä tai muita koripallon parissa toimineita henkilöitä. Määritelmän mukaan: ”On edesauttanut merkittävällä henkilökohtaisella panoksellaan maajoukkuetta, seuraa tai paikkakuntaa sekä samalla jättänyt jälkensä Suomi-koriksen historiaan ja kannattajien sydämiin.”
PEKKA MARKKANEN
Pitkä kotimainen ja kansainvälinen ura, 13 kautta pääsarjassa (3 mestaruutta, yhdet EM-kisat, 129 maaottelua (1431 pistettä). Ulkomailla pelaajana Kansasin yliopiston lisäksi Espanjassa, Unkarissa, Ranskassa ja Saksassa. Vuoden koripalloilija kolmesti Suomessa.
VESA SYDÄNMAA
Pyörätuolikoripalloilija, pitkäaikainen maajoukkuekapteeni 10 vuotta (1989-99), EM-pronssimitalisti, 150-200 maaottelua (8 EM-kisat ja yhdet MM-kisat), 12 SM-kultaa (osa pelaajavalmentajana). SIU:n ja Paralympiakomitean puheenjohtaja, sekä maajoukkueen päävalmentaja.
JAANA SINTONEN
7. pisin maajoukkueura naisissa, 104 maaottelua, 655 pistettä (ka 6,3), Korisliiga ottelut 353, pisteet 5789, levypallot 1835, 7 SM-kultaa, 5 Suomen Cupin mestaruutta, vuoden SM-sarjan pelaaja 1997-98, hopeaa Saksan Bundesliigasta 1999-00.
ANTTI ZITTING
Suomen Koripalloliiton puheenjohtaja 2013-19, nykyisin kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallituksen jäsen. Pelaajauralta 119 miesten maaottelua, joissa 593 pistettä, lisäksi 20 nuorten maaottelua, joissa 111 pistettä. Yksi Suomen mestaruus, kaksi hopeaa, kaksi pronssia. SM-sarjassa 322 ottelua, 4262 pistettä ja 2487 levypalloa.
NINA PAJANTI-RAUDUS
Vuoden naispelaaja 1997. Kuusinkertainen Suomen mestari, kaksi hopeaa, yksi pronssi ja kaksi cup-mestaruutta. SM-sarjassa 424 ottelua ja 6841 pistettä. 59 naisten maaottelua, joissa 215 pistettä, lisäksi yhdeksän nuorten maaottelua. Naisten EM-kisoissa 1986 ja pohjoismaiden mestari 1988.
PENTTI HILKE
Ansioitunut kansainvälinen erotuomari ja myöhemmin FIBA:n komissaari. SM-sarjassa 227 tuomittua ottelua. Pelaajana SM-sarjassa 35 ottelua, joissa 387 pistettä. Päävalmentajana SM-sarjassa Turun NMKY:ssä 1972-1973, tuloksena yksi Suomen mestaruus ja yksi cup-mestaruus. Lisäksi toiminut erotuomarikouluttajana ja Koripalloliton liittohallituksen jäsen 1969-1978. Komissaarina kansainvälisesti 22 vuotta ja Suomen pääsarjoissa 33 vuotta. Koripalloliiton historian 13. kunniajäsen.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Naisten Korisliigan vuoden pelaaja: ”Yksin ei pärjää, vaikka pelaisi kuinka hyvin”
- Severi Kaukiainen valittiin Korisliigan parhaaksi pelaajaksi – ”Saa tuntea vähän ylpeyttä työstään”
- Denver vei avausfinaalin – Nikola Jokic loisti
- Susiladies-peluri nautti ajastaan Espanjassa – ”Kiva balanssi pelaamisen ja vapaa-ajan suhteen”
- Korisliigojen parhaat valmentajat nimetty
- Korisliigojen kehittyneimmät ja parhaat ulkomaalaiset valittu
- Susijengi nähdään kotikentällä kahdesti kesällä – uusi harjoitusottelu sovittu
- Korisliigojen parhaat puolustajat ja kuudennet pelaajat nimetty
- Susijengin takamies jatkaa Ranskassa – ”Helpompi rakentaa vanhan päälle”
- Awak Kuierin Wings palasi voittojen tielle
- Boston pakotti seitsemännen ottelun – mahdollisuus historiaan
- Susiladies-pelaajalta kova ulostulo kauden vaikeuksista – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”
- Bostonin historiallinen kiri kuivui kokoon – Miami jyräsi finaaliin
- Korisliigojen parhaat tulokkaat ja tuomarit valittu
- Susijengin takamies jatkaa Ranskassa – ”Helpompi rakentaa vanhan päälle”
- Denver vei avausfinaalin – Nikola Jokic loisti
- Suomalaisvalmentajien joukkue juhli Itävallan mestaruutta – ”Olen tosi liikuttuneessa tilassa”
- Awak Kuier jäi pisteittä Dallasin tappiossa
- Korisliigojen kehittyneimmät ja parhaat ulkomaalaiset valittu
- Awak Kuierin Wings palasi voittojen tielle