Susiladiesin kesän maaottelut saivat päätöksensä Hakametsän jäähallissa, Tampereella, pelatun Scandic Cupin sunnuntaipäivänä, kun länsinaapuri Ruotsi veti pidemmän korren loppunumeroin 66-82 (30-43).

Tuloksellisesti Ruotsi rynni keulille jo avausneljänneksellä, eikä missään vaiheessa luovuttanut johtoasemaansa. Susiladies sai muutaman hyvän pätkän toisella neljänneksellä, joilla ero karistui viiteen pisteeseen, mutta ennen puoliaikaa ruotsalaiset repäisivät eron lopullisesti kaksinumeroiseksi.

Kolmannella neljänneksellä vieraat repäisivät eron lähemmäksi kahtakymmentä, missä se pysyi miltei loppusummeriin asti.

– Kun saimme paineen kautta otteen pelistä, niin näytettiin ihan ookoolta. Vastustaja oli sen verran kokenut, rutinoitunut ja isokokoinen, ettei me aina sitä pystytty tekemään, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kertasi ottelun jälkeen Koripalloliiton tiedotteessa.

Ruotsilta erityisesti Farhiya Abdi (16/5), Ellen Åström (10/3), Mathilda Ekh (14/3) sekä kapteeni Ellen Nyström (5/5/9 syöttöä) olivat vaikeita pysäytettäviä Susiladiesille.

Ruotsi vei levypallot 36-52, mutta suurin ero tuli siitä, että ruotsalaiset pääsivät fyysisyytensä kautta kerta toisensa jälkeen vapaaheittoviivalle: Ruotsin vapaaheitot olivat 34/38 (89,5%), kun taas Suomen 12/17 (70,6%).

– Tuli vähän parempi vastustaja, emmekä saaneet pidettyä omaa tasoa tarpeeksi korkealla ja vastattua heidän fyysisyyteen. Kyllä meidän pelitavalla siihen olisi pystynyt pistämään vastaan. Ongelma oli vähän myös se, ettei pistetty helpoista paikoista sisään, Elina Koskimies kommentoi.

Susiladies on tänä kesänä panostanut pelin vauhdittamiseen ja erityisesti puolustuksen intensiteetti on ottanut selkeän hyppäyksen uudelle tasolle. Tässä pelissä pallonpaine onnistui vain ajoittain.

– Jouduttiin juoksemaan perässä. Jouduttiin pelaamaan väsyneenä ja vähän liian pitkiä vaihtoja. Tuli menetyksiä ja tilanteita, joista olisi voinut tehdä korin. Jos yrittää kovaa ja täysiä, antaa kaikkensa, niin sitä sattuu, päävalmentaja Salminen kommentoi.

Silti Susiladiesilta löytyi onnistujia. Sara Bejedi (20/1) viiletti lujaa vauhtia parketilla ja kirjasi Suomen korkeimman pistelukeman. Annika Holopainen (15/5) oli ajoittain jopa loistava; Elina Koskimies (12/7/6 riistoa) taas täytti jälleen kerran oman tonttinsa pelaajana, joka tekee sen, mitä joukkue tarvitsee.

Suuren taakan pelissä joutui kantamaan myös Linda-Lotta Lehtoranta (6/1/5 syöttöä), joka pelasi liki 31 minuuttia.

– Kesän aikana olemme ottaneet paljon askeleita eteenpäin ja menty oikeaan suuntaan. Vikassa pelissä ei pystytty pitämään omaa tasoa, se pikkaisen, ikävä kyllä, laski, Lehtoranta kommentoi.

Susiladiesin viimeiset kaksi viikkoa olivat vilkkaat. Takana on viikko sitten Helsingissä pelatut kaksi ottelua ja nyt tänä viikonloppuna Tampereella pelattu Scandic Cup. Neljässä ottelussa Susiladies kaatoi Viron, Latvian ja Islannin, kunnes nyt Ruotsi veti pidemmän korren.

– Kesä oli kiitettävä plus ennen tätä peliä. Nyt tietenkin heräsi muutamia kysymysmerkkejä. Olemme menneet eteenpäin asteittain. Latvia-peli oli meiltä loistava, Viro-peli hyvä, Islantia vastaan suurin osa hyvää, tänään vain ajoittain hyvin. Kaiken kaikkiaan voi kuitenkin olla tyytyväinen.

Lähde: Koripalloliiton tiedote