Tyttöjen 16-vuotiaiden maajoukkueelle tappio EM-avauksessa – ”Ottelu oli hyvin kaksijakoinen”

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi tappion A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan, kun Italia kykeni pitämään ensimmäisellä puoliajalla kerätyn johtoasemansa loppusummeriin asti. Suomi hävisi Portugalin Matosinhosissa pelatussa ottelussa niukasti 50-56 (19-31).
Italia johto parhaimmillaan jo 14 pistettä, mutta Sudenpentujen hurjalta loppukiriltä loppui aika kesken. Vähän alle minuutti ennen loppusummeria Suomi pääsi kahden pisteen päähän 50-52, muttei sen lähemmäksi.
– Italian etulyöntiasema oli liian suuri toisella puoliajalle kirittäväksi noin hyvää joukkuetta vastaan, Suomen päävalmentaja Ilkka Palviainen kiteytti Koripalloliiton verkkosivuilla.
Ensimmäisen puoliajan aikana Suomella oli vaikeuksia tehdä koreja, minkä myötä Italia sai pelin näppeihinsä. Avausneljänneksellä Suomi jäi vain 9 pisteeseen.
– Ottelu oli hyvin kaksijakoinen. Ensimmäisellä puoliajalla meillä hieman rapistui usko omaan tekemiseen, kun emme pystyneet tuottamaan koreja. Rupesimme arkailemaan ja ottamaan taka-askelia molemmissa päissä kenttää.
– Toisen puoliajan taistelusta olen äärimmäisen ylpeä. Tulimme pelaamaan voitosta; olimme se joukkue, joka teki aloitteita ja otti askeleita eteenpäin. Pelasimme tavalla, jolla A-divarin EM-kisoissa voi voittaa pelejä.
Hyökkäyksellisesti Sudenpentujen syömähampaat olivat rohkeasti pelanneet Nicole Ogun (18/14/3 riistoa) ja Tiia Talonen (15/1/3 syöttöä).
Italian parhaat pistenaiset olivat Gaia Castelli (12/2/3 syöttöä) ja Emma Zuccon (11/15).
Suomen ottelut jatkuvat lauantaina Kroatiaa vastaan klo 22:45 Suomen aikaa.
Lähde: Koripalloliiton verkkosivut
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Susiladies-tähti taisteli tiensä takaisin vaikeasta loukkaantumisesta – ”Siinä paljon positiivistakin”
- Utah taipui taas ilman Lauri Markkasta
- Lakers ja Indiana NBA Cupin finaaliin
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Lakers ja Indiana NBA Cupin finaaliin
- Korisliiga sai uuden kolmen pisteen heittojen kuninkaan – Karhun alamäki jatkuu
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Utah taipui taas ilman Lauri Markkasta