Petteri Koponen näkee Susijengin tulevaisuuden valoisana – ”Tosi kova usko näihin jätkiin”
Petteri Koponen ja Shawn Huff jättivät pelikentät muille tiistaisen EM-puolivälierän jälkeen. Koponen ei ole kuitenkaan huolissaan Susijengin tulevaisuudesta, vaikka kaksi monivuotista johtotähteä jätti joukkueen.
Susijengin EM-ryhmässä oli yhteensä kahdeksan ensikertalaista ja joukkueen keski-ikä oli muutenkin nuorempi kuin viisi vuotta sitten edellisissä kisoissa. Keski-ikää omalta osaltaan nostanut Koponen näkee Susijengin tulevaisuuden hyvänä.
– Ei minun elinaikanani ole ollut näin hyvää tilannetta. Tämä uusi pelaajapolvi on paljon taitavampi ja urheilullisempi ja valmiimpi kuin yksikään sukupolvi aiemmin. Nämä kaverit ovat nuoresta asti tottuneet siihen, että me pelataan Euroopan parhaita vastaan ja pelataan mitalipelipaikasta, Koponen toteaa Koripalloliiton tiedotteessa.
Koponen ja Huff olivat nostamassa Suomea Euroopan huipulle. Nyt nuorempi ikäpolvi voi ponnistaa vakaalta ja hyvältä alustalta kohti uusia korkeuksia.
– Edellinen sukupolvi on luonut standardit, joista uusi sukupolvi lähtee parantamaan. Minulla on tosi kova usko näihin jätkiin. He luovat ihan oman tarinansa meidän jatkoksi.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
- Etkö tunne Miikka Muurisen joukkuekavereita? Tässä kaikki tärkeimmät nimet!
- Vuosien taistelu jätti jälkensä – Kristaps Porzingis vetäytyy pois parketeilta
- Kukaan ei pysty pysäyttämään! Tähän temppuun ovat yltäneet vain Luka Doncic ja Michael Jordan
- Utah Jazzin surulliselle putkelle jatkoa – Lauri Markkanen joukkueen pistekuningas
- Suurseuran pomolle jättirangaistus Koripalloliiton kunnianloukkaukseksi tulkitusta julkaisusta