EM-kisat saatiin päätökseen sunnuntaina Espanjan napatessa kultamitalin. Finaalin jälkeen julkaistiin myös kisojen tähdistöjoukkue.

Kisojen MVP:ksi valittiin Espanjan Willy Hernangomez. Hänen veljensä Juancho valittiin sen sijaan finaalin MVP:ksi. Willy löytyy myös itseoikeutetusti EM-kisojen virallisesta tähdistöjoukkueesta.

Espanjalaisedustusta löytyy myös Lorenzo Brownin muodossa. Finaalin hävinneestä joukkueesta tähdistöjoukkueeseen nousi Ranskan Rudy Gobert. Viisikon täydensivät Saksan Dennis Schröder ja Kreikan Giannis Antetokounmpo.

Lauri Markkanen voitti yhden tilasto-osion, kun hän teki eniten pisteitä koko EM-kisoissa. Markkanen saalisti yhteensä 195 pistettä, jolla oli eniten pisteitä tehnyt pelaaja kisoissa. Hänen perässään tulivat Luka Doncic (182), Dennis Schröder (177) ja Giannis Antetokoumpo (176). Antetokoumpo teki kuitenkin eniten pisteitä peliä kohden (29,3), sillä hän pelasi yhden pelin Markkasta vähemmän. Markkanen sijoittui pistekeskiarvossa toiseksi 27,9 pisteellä.