Brooklyn Netsissä kuohuu – päävalmentaja sai lähteä
Brooklyn Nets on antanut potkut päävalmentaja Steve Nashille. Brooklynin alkukausi on ollut pettymys.
Kesällä Brooklynin tähtipelaaja Kevin Durant asetti yhdeksi ehdoksi jatkamiselleen joukkueessa Nashin lähtemistä päävalmentajan paikalta. Durant veti vaatimuksensa kuitenkin pois ja jäi seuraan.
Nyt muutamaa kuukautta myöhemmin hän sai tahtonsa läpi ja Nash on saanut lähteä. Brooklynin tiedotteen mukaan lähtö tapahtui yhteisymmärryksessä.
– Meistä molemmista tuntui, että oli aika, GM Sean Marks kertoi.
Potkut eivät ainakaan ehti saaneet Brooklynin kurssia kääntymään, sillä se hävisi viime yönä Chicagolle. Brooklyn on voittanut kahdeksasta alkukauden ottelustaan vain kaksi.
Kirsikkana kakun päällä on taas Kyrie Irvingin ympärillä pyörivä kohu. Irving mainosti Twitterissä juutalaisvastaista dokumenttia, joka nosti ymmärrettävästi kritiikkiä. Se vain lisää Irvingin skandaalipinoon, josta löytyvät jo muun muassa litteän maapallon teoria sekä koronarokotteen vastaisuus.
Nashin korvaajaksi on ehdolla Boston Celticsistä hyllytetty Ime Udoka. Udoka johdatti Bostonin viime kaudella NBA-finaaleihin, mutta hänellä oli seksuaalinen suhde joukkueen naispuoleisen työntekijän kanssa, joka rikkoi seuran sisäisiä sääntöjä. Näin ollen hänet hyllytettiin täksi kaudeksi.
Brooklyn on ollut yksi NBA:n suurimmista ennakkosuosikeista sen jälkeen, kun Durant ja Irving liittyivät joukkueeseen, mutta loukkaantumiset ja skandaalit ovat estäneet joukkuetta saavuttamasta parasta potentiaaliaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Petteri Koponen voitti mestaruuden
- Mikael Jantunen voitti mestaruuden
- NBA:ssa hämmästyttävä tappelu
- Lauri Markkanen taas sivussa
- Tässäkö NBA:n mestari? – kova voittoputki
- Korisliigassa yllättävä tulos jumbolta
- Lauri Markkasen seurakaveri operoitiin
- Sasu Salin ollut hurjassa kolmosvireessä
- Tekikö Miikka Muurinen typerän päätöksen?
- Susijengi valittiin MM-karsintapeleihin
- Susijengi valittiin MM-karsintapeleihin
- Tekikö Miikka Muurinen typerän päätöksen?
- Lauri Markkanen taas sivussa
- Sasu Salin ollut hurjassa kolmosvireessä
- Lauri Markkasen seurakaveri operoitiin
- Mikael Jantunen voitti mestaruuden
- Tässäkö NBA:n mestari? – kova voittoputki
- Korisliigassa yllättävä tulos jumbolta
- NBA:ssa hämmästyttävä tappelu