Susijengin perättäisten MM-karsintavoittojen määrä on kasvanut jo seitsemään. MM-karsintaurakka jatkuu perjantai-iltana Bambergissa, jossa vastaan saapuu kahden kuukauden takaisissa EM-kisoissa pronssia vienyt Saksa suomalais-kanadalaisen valmentajansa Gordon Herbertin johdolla. Panoksena matsissa on myös lohkon kärkipaikka.

Viime kesänä Saksalla oli koossa nimivahvin ryhmittymänsä vuosiin, kun joukkue jyräsi niin MM-karsinnoissa kuin EM-kisoissakin voitosta voittoon NBA:ssa ansioituneen troikkansa Dennis Schröderin, Franz Wagnerin ja Daniel Theisin johdolla.

Päävalmentaja Gordon Herbertin koolle kutsuma MM-karsintaryhmä ei ole samalla tavalla tähtirikas kuin Berliinin EM-pronssimitalijoukkue, ja viime hetken loukkaantumiset ja sairastumisetkin ovat vaatineet veronsa. Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Hanno Möttölä kuitenkin varoittaa aliarvioimasta Saksaa.

– Saksan materiaali on laaja ja laadukas. Tämän ikkunan pelaajat ovat kaikki isossa roolissa Bundesliigassa, ja se näkyy heidän suorituksissaan, Möttölä muistuttaa Koripalloliiton tiedotteessa.

– Saksa pelaa kontrolloitua, kollektiivista koripalloa, missä työnteon merkitys ja arvostus ovat suurta. Se näkyy erinomaisena puolen kentän puolustuksena ja hyvänä hyökkäyksen toteutuksena. Lisäksi Saksa on aina fyysinen joukkue, joka pelaa palloa korin alle riippumatta kentällä olevista pelaajista ja tulee vahvasti hyökkäyslevypalloihin. He ovat karsintojen paras levypallojoukkue – myös hyökkäyspäässä.

Möttölä arvioi perjantai-illan voiton avaimeksi Susijengin kannalta huolellisuuden. Vierasjoukkue tietää täsmälleen, mitä Saksa aikoo Bambergissa toteuttaa.

– Puolustuksellisesti meidän täytyy olla aggressiivisia ja yrittää rikkoa heidän pelinavauksiaan. Totta kai pallonpaine on aina puolustuksemme avainasia. Kontaktia on tiedossa, ja meidän täytyy ne taistelut voittaa, Möttölä listaa.

– Hyökkäyksessä haluamme pitää vauhtia kuten aina ja liikuttaa palloa kuten aina. Meidän täytyy saada Saksan isot pois korin alta aktiivisella hyökkäämisellä ja pallonliikuttamisella, jotta he eivät voi tukkia kolmen sekunnin aluetta.

Coach Möttölän tärpit – seuraa heitä

Christian Sengfelder (200 cm/27 v): ”Edusti Saksaa kesän EM-pronssimitalijoukkueessa. Erinomainen korinalusviimeistelijä, jolta löytyy myös yli 40% kolmen pisteen heitto. Hakee loistavasti asemaa korin alla ja hänelle tullaan varmasti pelaamaan palloa sisään.”

David Krämer (190/25): ”Nopea ja urheilullinen heittäjä. Varmasti yksi joukkueen parhaita luomaan oman heittonsa. Hyvän kolmen pisteen heiton lisäksi löytyy kyky ajaa kovaa korille.”

Justus Hollatz (191/21): ”Oletettavasti Saksan aloittava takamies huomenna. Pelaa kovalla energialla, jota toi Saksan EM-kisajoukkueeseenkin. Peliä pyörittävä, enemmän syöttöä kuin omaa ratkaisua hakeva takamies, joka mieluummin ajaa kuin heittää.”

Saksa ja Susijengi kohtaavat MM-karsintaottelussa Saksan Bambergin Brose Arenalla perjantaina 11.11. klo 20.00 alkaen Suomen aikaa. Ottelu esitetään suorana Jim-kanavalla ja Ruutu+ -palvelussa.

Saksan maajoukkue marraskuun MM-karsintaikkunassa

#NimiPituusSyntynytSeura
6Robin CHRISTEN2001991Ratiopharm Ulm (GER)
7Maximilian DI LEO1811993EWE Baskets Oldenburg (GER)
13Bastian DORETH1821989Bayreuth (GER)
18Jonas WOHLFARTH-BOTTERMANN2081990Hamburg Towers (GER)
19Lukas WANK1991997Frankfurt Skyliners (GER)
21Justus HOLLATZ1912001Breogán (ESP)
33Gavin SCHILLING2061995CSP Limoges (FRA)
43Christian SENGFELDER2001995Brose Baskets Bamberg (GER)
44David KRÄMER1901997Braunschweig (GER)
 Lukas MEISNER2031995Hamburg Towers (GER)
 Joshua OBIESIE1982000Frankfurt Skyliners (GER)
 Jacob PATRICK1972003Ludwigsburg (GER)

Päävalmentaja Gordon HERBERT
Valmentaja Klaus PERWAS
Valmentaja Alan IBRAHIMAGIC
Valmentaja Daniel HERBERT