Jukka Toijalan luotsaama Viro menetti perjantaina mahdollisuutensa selvitä Aasian MM-kisoihin. Joukkueen tähtäimessä on kuitenkin menestys 2020-luvun jälkipuoliskolla, ja lähtee jokaiseen jäljellä olevaan MM-karsintaotteluun kiusaajana, joka härnää, prässää ja juoksee vastustajaltaan jalkoja alta.

Kaikista Euroopan maajoukkueista Viro on suomalaispelaajille maantieteellistäkin syistä tutuin vastustaja joka ikisestä maajoukkueikäluokasta. Ikäluokasta riippumatta Viro rakentaa yhteispelinsä samojen elementtien varaan.

– Viro pelaa vauhdikasta koripalloa. He pyrkivät työntämään palloa eteenpäin aina kuin mahdollista ja heillä on paljon tulivoimaa kaaren takaa. Lisäksi Viro pelaa todella fyysisesti ja hakeutuu hyökkäyslevypalloihin aina kun mahdollista, tiivistää Susijengin valmentaja Teemu Rannikko pelin hengen Koripalloliiton tiedotteessa.

Vaikka Viron mahdollisuudet edetä Aasian MM-kisoihin olivat ennen marraskuun MM-karsintaikkunaa langanlaihat ja perjantain niukan Ruotsi-tappion myötä lopullisesti menneet, Toijala asettaa karsintaikkunan koitokset pidempään perspektiiviin.

– Virolla on nuori joukkue täynnä pelaajia, joilla ei välttämättä ihan hirveästi maaottelukokemusta ole. Jokainen peli on tulevaisuudenkin kannalta merkittävä siltä kannalta, että joukkue saa yhteisiä kokemuksia ja kehitettyä omaa pelaamista, Rannikko kuvailee.

– Ihan sama pätee meidän kohdallamme, eli meillä on perjantain jälkeen ihan tarpeeksi purtavaa oman pelimme parantamisessa. Suhtaudumme kunnioituksella Viroon, mutta keskitymme ensisijaisesti omaan tekemiseen.

Päävalmentaja Jukka Toijala kutsui marraskuun MM-karsintaikkunaan Virolle koolle todellisen nuorisoryhmän, josta esimerkkinä se, että Ruotsi-pelissä esiintyneistä kahdestatoista pelaajasta vain kolme oli mukana syksyn EM-kisoissa.

– Uusia pelaajia on mukana paljon. Euroliiga- ja NCAA-pelaajat ovat poissa rivistä ja loukkaantumisia jonkin verran, mikä tekee varsinkin heidän pelinrakennus- ja sentteriosastonsa kapeaksi. Minuutteja on paljon tiedossa uusille ehdokkaille.

Coach Rannikon tärpit – seuraa heitä

Kristian Kullamäe (194 cm/23 v): ”Tämän joukkueen paras pelaaja. Nyt koossa oleva Viro on hänen joukkueensa. Pelasi hyvät EM-kisat. Aggressiivinen, skoraava pelinrakentaja, joka osaa syöttää ja heittää kaukaa. Tykkää erityisesti mennä vasemmalle.”

Artur Konontsuk (200/22): ”Pelaa hyvää kautta Kalev/Cramossa. Erittäin hyvä kolmen pisteen heittäjä, joka pelaa molemmilla laiturin paikoilla. Fyysinen, tyylikkään oloinen koripalloilija. Ei tee vääriä asioita kentällä, varsinkin heittäminen on ihailtavaa.”

Matthias Tass (208/23): ”Tämän joukkueen ainut sentteri. Urheilullinen pelaaja, erittäin hyvä hyökkäyslevypallopelaaja, juoksee hyvin kenttää. Korin läheisyydessä operoi ulottuvuudella ja pystyy hyvin heittämään, jos on vapaana kolmoskaarella.”

Viron kokoonpano maanantaina 14.11.

#NimiPituusSyntynytSeura
1Märt ROSENTHAL1931999Tartu Ülikool (ESP)
7Mikk JURKATAMM2002000Basket Treviso (ITA)
8Mihkel KIRVES2001996Pärnu Sadam (EST)
9Matthias TASS2081999Dabrowa Gornicza (POL)
10Hugo TOOM2002002BC Kalev/Cramo (EST)
11Siim-Sander VENE2031990Hapoel Jerusalem (ISR)
13Kregor HERMET2051997Start Lublin (POL)
17Robert VALGE1921997Pärnu Sadam (EST)
18Kasper SUURORG2001997CB Prat Joventut (ESP)
25Joonas RIISMAA1952002New Basket Brindisi (ITA)
34Artur KONONTSUK2002000BC Kalev/Cramo (EST)
77Kristian KULLAMÄE1941999BC Lietkabelis (LTU)

Päävalmentaja Jukka TOIJALA
Valmentaja Heiko RANNULA
Valmentaja Indrek REINBOK

Lähde: Koripalloliiton tiedote