Espanjan cupin voitto karkasi Sasu Salinilta ja Teneriffalta

Sasu Salin ei päässyt toistamiseen viikon sisään nostelemaan pokaalia, kun Teneriffa joutui pettymään Espanjan cupissa häviämällä finaalissa. Alex Murphy ei sen sijaan jatka Levanga Hokkaidon riveissä.
Teneriffa eteni välieriin voitettuaan perjantaina Gran Canarian ja lauantain välierässä vastaan asettui cup-turnauksen isäntäjoukkue Joventut Badalona. Jännittävässä välierässä Teneriffa nousi 3,7 sekuntia ennen loppua pisteen johtoon, mutta Badalonalla oli vielä mahdollisuus voittoon. Tim Abromaitis torjui kuitenkin Joel Parran yrityksen ja Teneriffa pääsi juhlimaan historiansa ensimmäistä Copa del Rey’n finaalipaikkaa 73-72 (40-44)-voitolla. Salin heitti ottelussa 13 pistettä ja riisti kerran.
Finaalissa Teneriffaa vastaan asettui Malaga, joka voitti omassa puolivälierässään ensin Barcelonan ja sen jälkeen välierässä Real Madridin. Samalla katkesi putki, jolloin cupin voittaja oli joko Real tai Barcelona. Edellisen kerran mestaruus meni kaksikon ulkopuolelle vuonna 2009, jolloin Baskonia voitti.
Jännittävässä finaalissa Malaga pääsi päätösneljänneksen lopussa repäisemään pienen hajuraon eikä Teneriffan kiri aivan riittänyt. Näin Malaga pääsi tuulettamaan historiansa toista cup-voittoa numeroin 83-80 (37-39). Salinin käsistä lähti seitsemän pistettä ja käsiin tarttui neljä levypalloa ja riisto.
Ottelutilastot
Espanjan LEB Orossa Remu Raitanen jäi kahteen pisteeseen, kun Albacete hävisi kotonaan Gipuzkoalle 56-79 (26-50). Raitaselle kirjattiin myös kaksi levypalloa, syöttö ja riisto.
Ottelutilastot
Alexander Madsenin cup-urakka Kreikassa pysähtyi välierävaiheessa, kun Peristeri kaatoi AEK:n 77-65 (34-39). Madsen ei ollut AEK:n kokoonpanossa.
Ottelutilastot
Saksan ProA:ssa Aatu Kivimäki lähenteli tupla-tuplaa 10 pisteen ja kahdeksan syötön saaliilla, kun Tigers Tübingen voitti Jenan vieraskentällä 79-59 (40-43). Päävalmentaja Daniel Jansson piiskasi joukkueensa hurjaan 24-5-päätösneljännekseen, joka takasi sarjakakkoselle komean voiton. Kivimäki sai tilastoihinsa myös neljä levypalloa ja riiston. Kivimäen teholuku (19) oli myös joukkueen paras.
Luukas Vaaralle ei kertynyt tehomerkintöjä, kun Phoenix Hagen taipui Giants Düsseldorfin vieraana 92-100 (37-52). Hagen jatkaa kuitenkin neljäntenä.
Itävallan liigassa Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama Swans Gmunden teki rumaa jälkeä Nord Dragonzista, kun Swans liiteli 101-48 (51-22)-voittoon. Voitto oli Swansin kuudes peräkkäinen ja se on tukevasti sarjassa toisena.
Norjan liigassa Fiifi Aidoon Fyllingen tarjosi kotiyleisölle koreja koko rahan edestä, kun se murskasi Asker Aliensin peräti 144-68 (76-35). Aidoo kunnostautui erityisesti pallorosvona riistäen peräti 10 kertaa tilastoiden samalla varsin harvinaisen pisteiden ja riistojen tupla-tuplan, kun hän heitti vielä 18 pistettä. Tilastorivi täyttyi lisäksi kahdesta levypallosta, viidestä syötöstä ja kahdesta torjunnasta.
Ottelutilastot
Alex Murphy ei jatka Hokkaidossa
Alkukauden Japanin B1-liigan Levanga Hokkaidon riveissä pelannut Alex Murphy ei jatka enää seurassa hänen sopimuksensa umpeuduttua. Murphy pelasi Hokkaidon paidassa 30 ottelua keskiarvoin 12,6 pistettä, 4,6 levypalloa, 2,3 syöttöä ja 0,7 riistoa.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa
- Susiladiesin EM-karsintojen otteluohjelma julki
- Susijengin MM-takamies siirtyy ulkomaille
- Susiladiesille arvottiin kova EM-karsintalohko – ”Mailla on selkeästi oma voimakas koripalloidentiteettinsä”
- Susijengin tähti aloitti kauden komealla donkilla – ”Hyvä tapa aloittaa kausi”
- Susiladies-tähti Espanjan pääsarjaan
- NBA-tähti pidätetty tyttöystävän pahoinpitelystä
- Susijengin MM-takamies siirtyy ulkomaille
- Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa
- Susijengin tähti aloitti kauden komealla donkilla – ”Hyvä tapa aloittaa kausi”
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Susiladiesille arvottiin kova EM-karsintalohko – ”Mailla on selkeästi oma voimakas koripalloidentiteettinsä”
- Susiladies-tähti Espanjan pääsarjaan
- Susiladiesin EM-karsintojen otteluohjelma julki