Suomi sai nuorten koripallon EM-kisat – ”Erittäin korkeatasoiset”

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 18-vuotiaiden poikien EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan heinä-elokuun taitteessa 2024.
Suomalaisia korisfaneja hemmotellaan lähivuosina. Ensin 18-vuotiaiden EM-kisat kokoavat 16 maanosan parasta maata Suomeen 2024 ja vuonna 2025 Suomi järjestää yhden miesten EM-kisojen alkulohkoista Tampereella.
Asetelma on tuttu vuosilta 2016 ja 2017, jolloin Suomi isännöi 20-vuotiaiden kisoja ja miesten kotikisoja.
– Monissa keskusteluissa palataan vielä edellisiin nuorten EM-kotikisoihin, kun Lauri Markkanen ja kumppanit täyttivät Helsingin jäähallin katsomot ääriään myöten. Saimme silloin todistaa todellisesta urheilujuhlaa, jonka keskiössä olivat nuoret tulevaisuuden pelaajat, EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.
– On kerrassaan hienoa, että saamme jälleen tuoda maanosamme parhaimmat nuoret pelaajat Suomeen. 18-vuotiaiden kisat ovat erittäin korkeatasoiset, ja mukana aina liuta tulevaisuuden supertähtiä, Tammivaara summaa.
Lähihistoriassa 18-vuotiaiden miesten EM-kisoista aina NBA:han asti kisoista ovat ponnistaneet muun muassa Lauri Markkanen (Suomi), Domantas Sabonis (Liettua), Ivica Zubac (Kroatia), Rodions Kurucs (Latvia), Džanan Musa (Bosnia ja Hertsegovina) ja Alperen Şengün (Turkki), Willy Hernangomez (Espanja), Dennis Schröder (Saksa).
Koripalloliitto käy parhaillaan neuvotteluja kisojen järjestämisestä. Isäntäkaupunki julkaistaan myöhemmin.
Nuorten EM-kisat Suomessa ovat harvinaista herkkua. Vuoden 2024 nuorten Euroopan mestaruus ratkaistaan vasta kolmatta kertaa Suomen maaperällä. Ensimmäisen kerran kisat järjestettiin vuonna 1982, kun Forssassa ja Uudessakaupungissa järjestettiin 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kilpailut.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Naisten Korisliigan vuoden pelaaja: ”Yksin ei pärjää, vaikka pelaisi kuinka hyvin”
- Severi Kaukiainen valittiin Korisliigan parhaaksi pelaajaksi – ”Saa tuntea vähän ylpeyttä työstään”
- Denver vei avausfinaalin – Nikola Jokic loisti
- Susiladies-peluri nautti ajastaan Espanjassa – ”Kiva balanssi pelaamisen ja vapaa-ajan suhteen”
- Korisliigojen parhaat valmentajat nimetty
- Korisliigojen kehittyneimmät ja parhaat ulkomaalaiset valittu
- Susijengi nähdään kotikentällä kahdesti kesällä – uusi harjoitusottelu sovittu
- Korisliigojen parhaat puolustajat ja kuudennet pelaajat nimetty
- Susijengin takamies jatkaa Ranskassa – ”Helpompi rakentaa vanhan päälle”
- Awak Kuierin Wings palasi voittojen tielle
- Boston pakotti seitsemännen ottelun – mahdollisuus historiaan
- Susiladies-pelaajalta kova ulostulo kauden vaikeuksista – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”
- Bostonin historiallinen kiri kuivui kokoon – Miami jyräsi finaaliin
- Korisliigojen parhaat tulokkaat ja tuomarit valittu
- Susijengin takamies jatkaa Ranskassa – ”Helpompi rakentaa vanhan päälle”
- Denver vei avausfinaalin – Nikola Jokic loisti
- Suomalaisvalmentajien joukkue juhli Itävallan mestaruutta – ”Olen tosi liikuttuneessa tilassa”
- Awak Kuier jäi pisteittä Dallasin tappiossa
- Korisliigojen kehittyneimmät ja parhaat ulkomaalaiset valittu
- Awak Kuierin Wings palasi voittojen tielle