Susijengi MM-kisojen viidennessä arvontakorissa

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on julkaissut vuoden 2023 MM-kisojen alkulohkojen arvontakorit.
Ensimmäisenä eurooppalaisena maana MM-kisoihin selviytynyt Susijengi sijoitettiin samaan arvontakoriin Iranin sekä Bilbaon MM-kisoista tuttujen Dominikaanisen tasavallan ja Uuden-Seelannin kanssa.
Susijengin MM-kisavastustajat ja alkulohkokaupunki arvotaan lauantaina 29.4. MM-kisat pelataan Filippiineillä, Indonesiassa ja Japanissa elo-syyskuun vaihteessa.
Koreista arvotaan kahdeksan neljän joukkueen alkulohkoa. Viidennessä korissa olevan Susijengin vastustajat arvotaan koreista 1, 3 ja 7.
Ensimmäisessä korissa on kisaisäntä Filippiinien lisäksi koriksen mahtimaat Australia, Espanja ja Yhdysvallat. Korista kolme puolestaan on tarjolla Brasilian lisäksi kova eurooppalaiskolmikko Ranska, Serbia ja Saksa. Seitsemännestä korista puolestaan Susijengi saa vastaan yhden eksoottisemman vastustajan, kun ehdolla on Jordania, kisaisäntä Japani
Vuoden 2023 MM-kisojen alkulohkojen arvontakorit
Kori 1: Filippiinit, Espanja, Yhdysvallat ja Australia
Kori 2: Ranska, Serbia, Slovenia ja Liettua
Kori 3: Kreikka, Italia, Saksa ja Brasilia
Kori 4: Kanada, Venezuela, Montenegro ja Puerto Rico
Kori 5: Iran*, Dominikaaninen tasavalta*, Suomi ja Uusi-Seelanti*
Kori 6: Kiina, Latvia, Mexico ja Georgia
Kori 7: Jordania, Japani, Angola ja Norsunluurannikko
Kori 8: Libanon, Egypt, Etelä-Sudan ja Kap Verde
* = Ei Susijengin mahdollinen alkulohkovastus
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa
- Susiladiesin EM-karsintojen otteluohjelma julki
- Susijengin MM-takamies siirtyy ulkomaille
- Susiladiesille arvottiin kova EM-karsintalohko – ”Mailla on selkeästi oma voimakas koripalloidentiteettinsä”
- Susijengin tähti aloitti kauden komealla donkilla – ”Hyvä tapa aloittaa kausi”