Susijengi Rising Starsille kova päänahka – MM-kisaisäntä kumoon

Monissa arvokisoissa marinoitu Filippiinien miesten maajoukkue nousi keskiviikkona kerta toisensa jälkeen kanveesin partaalta voittokamppailuun Susijengi Rising Starsia vastaan. Pykälää taitavampi, kovempi ja leveämpi Rising Stars kuittasi kuitenkin Tallinnan illassa kolmannen perättäisen voittonsa, tällä kertaa pistein 85-89 (42-51).
Ottelu oli luonteeltaan kuin toisinto Susijengi Rising Starsin ja Viron haastajamaajoukkueen viikon takaisesta maaottelusta Helsingissä.
Rising Stars antoi ensi-iskun ja jyräsi hengästyttävällä pelikovuudella 9-26-johtoon Jacob Grandisonin esittäessä parastaan niin pisteidentekijänä, levypallopelaajana kuin syöttäjänäkin.
Pääosin useita arvokisoja kolunneista kolmekymppisistä kehäketuista koostuva Filippiinit sai kuitenkin heti avausjakson lopussa pelin juonesta kiinni. Filippiinien taitavat takapelaajat petasivat itsensä kerta toisensa jälkeen edullisiin asemiin ja viipaloivat suomalaispuolustusta ajoillaan. Hetkessä Tallinnan Kalevi Spordihallin tulostaululla komeilivat tasalukemat 31-31.
Asetelma toistui yhä uudelleen. Kun Rising Stars pääsi pelaamaan vahvuuksillaan, suomalaisjohto kasvoi. Kun mentiin katukoripalloon, Filippiinit hurjasteli. Filippiinit nousi viime hetkien kolmosillaan vielä neljän pisteen päähän, mutta ottelun paremmasta joukkueesta ei ollut epäselvyyttä.
– Hyvän alun jälkeen laiskistuttiin. Kun hallittiin tempoa ja pidettiin paine pallossa, me oltiin hyviä. Kun passivoiduttiin, Filippiinit sai tehdä mitä halusi ja mekin alettiin pelaamaan katukorista, analysoi Rising Starsin valmentaja Anton Mirolybov Koripalloliiton tiedotteessa.
Rising Starsilla ei ollut kaksinen heittoilta (3p heitot 30%, vapaaheitot 54%), mutta tahto siirtää vuoria.
– Periaatteessa saatiin vapaita heittoja ilmaan joka kerta, kun tehtiin meidän omia asioita, mutta me jätettiin kymmenen pistettä vapariviivalle ja kolmosetkin meni miten meni. Kaiken tarpeellisen meidän effortin tasosta kertoo 29 hyökkäyslevypalloa.
Ratkaisuja leveällä rintamalla, pelikovuus kohdillaan
Rising Starsin korin alla täyden päivätyön tehnyt ja Filippiinien isolle kalustolle aktiivisuudellaan päänvaivaa aiheuttanut Luukas Vaara antoi vastustajalle täyden tunnustuksen.
– Hyviä yksilöitähän heillä oli, mutta joukkueena eivät vielä pelanneet kovin hyvin yhteen. Välillä heidän pelinsä näytti vähän pick up -koripallolta, erinomaisesti pelin sisällä läsnä ollut Vaara totesi.
– Henkilökohtaisella tasolla on vielä pieni totuttautuminen näin isoihin peliminuutteihin sen jälkeen, kun pelasin seurajoukkueessa aika pieniä minuutteja viime kaudella. Rooli on viime kautta isompi, mutta nyt alkaa tuntua kivalta. Oli mukavaa painia.
Rising Starsin tehoykkönen oli susipelitavan yhä paremmin viikkojen aikana sisäistänyt Jacob Grandison (18/12/3 syöttöä), joka tuntui aina olevan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Miro Little (19/5/4 riistoa) väläytteli erityisesti Rising Starsin karkumatkoilla maailmanluokan taitoaan molemmissa päissä kenttää.
Vaaran ja Grandisonin lisäksi levypallopelissä kunnostautuivat erityisesti oikea-aikainen Thomas Tumba (8/6) sekä kaksinumeroiset irtopalloluvut kerännyt Touko Tainamo (5/10). Perttu Blomgren (10/3) viimeisteli kaksinumeroiset pisteet, kun taas Vili Nyman (8/3) ja Eemi Luukkonen (6/1) toivat leveyttä korintekijöinä. Lassi Nikkarinen (4/1) nousi arvoon arvaamattomaan viimeisellä kolmeminuuttisella.
Susijengi Rising Stars kohtaa torstai-iltana klo 18.00 Viron haastajamaajoukkueen.
Filippiinit (miesten maajoukkue) – Susijengi Rising Stars 85-89 (11–26, 42–51, 60-68), miesten haastajamaaottelu, Tallinna 28.6.2023
Susijengi Rising Stars: Miro Little 19/5/4 riistoa, Jacob Grandison 18/12/3 syöttöä, Perttu Blomgren 10/3, Thomas Tumba 8/6, Vili Nyman 8/3, Eemi Luukkonen 6/1, Touko Tainamo 5/10, Luukas Vaara 4/5, Lassi Nikkarinen 4/1, Severi Kaukiainen 3/1, Joel Mäntynen 2/1, Tomas Murphy 2/1, Ville Tahvanainen 0/2.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa
- Susiladiesin EM-karsintojen otteluohjelma julki
- Susijengin MM-takamies siirtyy ulkomaille
- Susiladiesille arvottiin kova EM-karsintalohko – ”Mailla on selkeästi oma voimakas koripalloidentiteettinsä”
- Susijengin tähti aloitti kauden komealla donkilla – ”Hyvä tapa aloittaa kausi”
- Susijengin MM-takamies siirtyy ulkomaille
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä
- Susiladiesin EM-karsintojen otteluohjelma julki