18-vuotiaiden poikien taistelu jäi ilman palkintoa – ”Toinen jakso oli meiltä jo parempaa”
Suomen 18-vuotiaat pojat avasivat EM-kisaurakkansa tappiolla Slovenialle 78-63. 16-vuotiaiden poikien kiri jäi puolestaan vajaaksi Italiassa, kun Puola oli parempi 66-62.
Alle 18-vuotiaille pojille tappio EM-avauksessa
Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue avasi EM-kisaurakkansa ottelulla Sloveniaa vastaan. Slovenia oli kaksijakoisessa ottelussa lopulta parempi 78-63 (29-42).
Kotijoukkueena pelanneen Suomen alku otteluun oli haastava. Avausjaksolla joukkue sortui pallonmenetyksiin, josta vieraat rokottivat armotta. Avausjakso merkittiinkin vieraille 27-11.
Tauon jälkeen Sudenpentujen peli parani. Erityisesti Olavi Suutela oli elementissään, kun Suomi taisteli itsensä iskuetäisyydelle. Toisen ja kolmannen jakson aikana vieraiden johto kutistui parhaimmillaan neljään pisteeseen.
Kovasta taistelusta huolimatta sudenpentujen kiri jäi vajaaksi. Voitto merkittiin Slovenialle 78-63.
– Lähdimme liikaa vastustajaa kunnioittaen otteluun. Emme olleet aktiivisia ja katsoimme mitä Slovenia haluaa tehdä ja pyrimme reagoimaan siihen. Toinen jakso oli meiltä jo parempaa tekemistä ja veimme sen nimiimme. Kolmas jakso oli meidän joukkueeltamme loistavaa tekemistä ja pääsimme todella lähelle. Jakson loppuun tuli muutama harmittava menetys, emmekä pystyneet ottelun loppuun asti taistelemaan voitosta, päävalmentaja Petri Virtanen kertasi Koripalloliiton tiedotteessa.
Suutela kirjautti ottelussa tupla-tuplan 21 pisteellä ja 11 levypallolla. Kalle Kuhalampi heitti kymmenen pistettä. Slovenian tehokkaimpana hääri Blaz Tratar 15/9.
– Puolustuslevypallopelaamisen on parannuttava seuraavaan peliin. Koko viisikon fyysinen preesens nimenomaan puolustuslevypallopelissä tulee olemaan haaste meille läpi turnauksen. Slovenia teki tänään 29 pistettä meidän menetyksien jälkeen, joten helpot menetykset on saatava pois. Tämä oli meidän joukkueemme pelaajille ensimmäinen peli A-divisioonassa ja koko joukkue osoitti, että kuulumme tälle tasolle, Virtanen sanoi.
Sudenpentujen seuraava peli on edessä sunnuntaina, kun joukkue kohtaa kisaisäntä Serbian. Ottelu alkaa klo 20:30 Suomen aikaa.
16-vuotiaille niukka tappio
Suomen 16-vuotiaat pojat jatkoivat kansainvälistä turnaustaan Italiassa. Tällä kertaa vastassa oli Puola, joka oli niukasti parempi 66-62 (44-31).
Vierasjoukkueena pelannut Puola oli johdossa suuren osan ottelua. Pitkään johto oli kymmenen pisteen paikkeilla.
Sudenpennut taistelivat loppuun asti. Ottelun lopusta tulikin todella jännittävä, kun Suomi nousi kolmen pisteen päähän. Turnauksen avausvoitto jäi kuitenkin vielä odottamaan itseään.
– Jouduimme maistamaan tappion karvasta kalkkia toista kertaa tässä turnauksessa. Tarkoituksena on mukautua kansainvälisen koripallon tempoon. Tänään oli tarkoitus olla valmiina tempoon heti alusta alkaen, mutta ei oltu ja Puola pääsi puoliajalle 13 pisteen johdossa. Toisella puoliajalla onnistuimme pitämään vastustajan 22 pisteessä, joka mahdollisti kirin. Kansainvälisissä peleissä täytyy kuitenkin olla koko ajan valmiina, 16-vuotiaiden päävalmentaja Jyri Lohikoski sanoi.
Suomen tehopelaaja oli jo Sloveniaa vastaan hienosti esiintynyt Miikka Muurinen 18/8. Samu Adler heitti 14 pistettä. Ville-Pekka Eskelinen 6/9 taisteli vahvasti korin alla. Blazej Czapia oli 12 pisteellä Puolan pisteykkönen.
– Niin hyökkäyskonseptin kuin puolustuskonseptin toteutuksessa oli ajoittain onnistumisia ja palasia meillä on. Nyt haasteena on saada pidempiä onnistuneita jaksoja. Toivottavasti kahden viikon päästä EM-kisoissa niitä nähdään.
Suomen ottelut turnauksessa jatkuvat sunnuntaina, kun vastassa on isäntämaa Italia. Ottelu alkaa 21:30.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Maajoukkuetähti loukkaantui taas pelottavasti – vastustajatkin peittävät silmänsä
- Mikael Jantunen sairaslomalle – paluun ennuste Susijengin kannalta murheellinen
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Korihait reagoi heikkoon alkukauteen – Ruotsin liigasta puolustuksen erikoismies apuihin