Siipirikkoinen Suomi taipui 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa – ”Lähtökohdat olivat poikkeukselliset”
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue ajautui pelaamaan sijoista 9-16 A-divisioonan EM-kisoissa Serbiassa, kun Kreikka oli parempi Round of 16 -pudotuspeliottelussa 88-70 (48-39).
EM-kisoissa kuuden maan joukkueen pelaajia ja taustahenkilöitä on sairastunut. Suomi on yksi näistä joukkueista ja Kreikkaa vastaan pelattuun otteluun Sudenpennut sai jalkeille yhdeksän pelaajaa.
– Tietysti lähtökohdat olivat poikkeukselliset. Ottelupäivän aamuna ei ollut vielä tarkkaa tietoa millä kokoonpanolla ja monella pelaajalla pelaamme. Meillä oli joka tapauksessa tarkoituksena tehdä tähän otteluun merkittäviä muutoksia pääsääntöiseen susipuolustustapaamme. Sairaudet vielä vahvistivat sitä, ja olivat siinä mielessä pakollisia muutoksia, koska meillä oli kokoonpanossa vastatervehtyneitä ja energiatasojaan kerääviä pelaajia, Suomen päävalmentaja Petri Virtanen aloitti Koripalloliiton verkkosivuilla.
Suomi pelasi poikkeuksellisen passiivisesti totutun yltiöaggressiivisen susipuolustuksen sijaan. Kreikka sai ikävä kyllä hyvän alun ja vei ensimmäisen neljänneksen 30-15 ja piti johtoasemansa loppuun asti.
– Emme päässeet kertaakaan kentällä harjoittelemaan ennen illan ottelua, niin ensimmäinen neljännes meni hakiessa ja totuttautuessa. Päästimme Kreikan turhan pitkälle karkumatkalle.
Kun Sudenpennut sai ajatuksesta kiinni, niin Kreikka passivoitui ottelun edetessä. Suomi pääsi vielä seitsemän pisteen päähän päätösneljänneksellä, mutta ratkaisuhetkillä Kreikka sai onnistumisia.
– Joukkueena oli hieno huomata, että kaikki pistivät kaikkensa joukkueen eteen likoon. Kolme pelaajaa oli vielä eilen istuskelemassa pöntöllä ja tänään tositoimissa. Hienon panoksen pojat antoivat.
Suomen parhaat pistemiehet olivat Olavi Suutela (24/3), Eetu Heinonen (11/6) ja Roope Filtness (10/6). Elmeri Abbey (8/4) taas tarjoili 10 syöttöä.
Kreikalta pistekärjeksi nousi Eleftherios Liotopoulos (22/4).
Suomi kohtaa torstaina Ruotsin klo 16:30 Suomen aikaa.
Lähde: Koripalloliiton verkkosivut
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Maajoukkuetähti loukkaantui taas pelottavasti – vastustajatkin peittävät silmänsä
- Mikael Jantunen sairaslomalle – paluun ennuste Susijengin kannalta murheellinen
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Korihait reagoi heikkoon alkukauteen – Ruotsin liigasta puolustuksen erikoismies apuihin