Susiladiesille arvottiin kova EM-karsintalohko – ”Mailla on selkeästi oma voimakas koripalloidentiteettinsä”

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina karsintalohkot vuoden 2025 EM-kisoihin Sveitsissä. Suomen lohkoon arvottiin kesällä EM-kisoja emännöinyt Slovenia, EM-välieriin asti edennyt Unkari sekä muutostilassa oleva Bulgaria.
Suomi lähti arvontoihin seitsemännestä korista, mikä tarkoitti, että Susiladies sai B-lohkoonsa toisesta korista Unkarin, kolmannesta korista Slovenian ja kuudennesta korista Bulgarian.
Unkari on EM-kisojen vakiokävijä, joka sijoittui tänä kesänä neljänneksi. Slovenia oli myös kisoissa jaettuna EM-kisojen emäntämaana Israelin kanssa. Bulgaria taas ei ole tällä vuosituhannella vielä EM-kisoihin päässyt, vaikka historiasta edustuksia löytyy jo 22 kappaletta.
– Mielenkiinnolla seurasin arvontaa. Ennakkoon arvioituna varmasti lohkon suurin suosikki on vahva naiskoripallomaa Unkari, joka oli välieräjoukkue viime kesän Euroopan mestaruuskisoissa. Slovenialla puolestaan on muutamia erinomaisia nuoria pelaajia, jotka ovat astumassa vastuunkantajiksi myös aikuisten maajoukkueessa. Lisäksi heillä on takanaan kokemus edellisistä EM-kisoista, Susiladiesin päävalmentaja Ilkka Palviainen kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.
– Bulgaria taas on jonkinasteisessa muutoksen tilassa ja itselleni vielä joukkueista suurin kysymysmerkki. Yhteisenä puolena lohkon kaikissa joukkueissa on, että näillä mailla on selkeästi oma voimakas koripalloidentiteettinsä ja sitä kautta ennakointi, mitä tulee vastaan, on helpompaa.
– Olemme lähestyneet naisten maajoukkueen kanssa erilaisia tilanteita ja asioita paljon positiivisen ajattelun ja mahdollisuuksien kautta, emmekä niinkään haasteiden tai uhkien. Samalla tavalla myös tähän lohkoarvonnan tulokseen haluamme suhtautua.
Naisten vuoden 2025 EM-kisojen alkulohkot pelataan neljässä maassa: Tshekissä, Saksassa, Kreikassa ja Italiassa.
EM-karsinnat pelataan kolmen ikkunan aikana: marraskuussa 2023 ja 2024 sekä helmikuussa 2025. Jokainen joukkue kohtaa toisensa sekä kotona että vieraissa.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus