Lauri Markkasen hirmuilta päättyi isoon polemiikkiin

Lauri Markkanen ja Kevin Durant kävivät kovaa taistelua Utahin ja Phoenixin kohdatessa. Utah joutui kahden jatkoajan jälkeen taipumaan kiistanalaisen tilanteen jälkeen.
Markkanen toi varsinaisella peliajalla 20 sekuntia ennen loppua Utahin tasoihin ja peli meni ensimmäiselle jatkoajalle, kun Devin Booker epäonnistui omassa voittoyrityksessään. Ensimmäisellä jatkoajalla Utah nousi Collin Sextonin tipillä tasoihin summerin soidessa.
Ottelu ratkesi dramaattisesti, kun Phoenix johti kolmella pisteellä 0,9 sekuntia ennen loppua. Markkaselle pelattiin kulmaan pallo, josta hän pääsi yrittämään tasoitusheittoa Kevin Durantin noustessa torjuntaan.
Ensiksi tilanteesta tuomittiin Durantille virhe ja Markkanen olisi päässyt vapaaheittoviivalle yrittämään ottelun tasoitusta. Phoenix kuitenkin haastoi tuomion, jonka jälkeen erotuomarit tarkastivat tilanteen videolta ja käänsivät tuomion Durantin puhtaaksi torjunnaksi. Näin Phoenix pääsi juhlimaan voittoa. Tuomio aiheutti paljon keskustelua ottelun jälkeen, sillä moni asiantuntija piti tilannetta Durantin rikkeenä.
Markkasen kaukoheitto oli hieman haussa, mutta siitä huolimatta hän heitti 38 pistettä ja kahmi peräti 17 levypalloa. Lisäksi hän tilastoi kaksi riistoa ja kaksi torjuntaa. Durant lähenteli tripla-tuplaa 39 pisteen, kahdeksan levypallon ja 10 syötön saldolla.
Boston otti kuudennen peräkkäisen voittonsa, kun Memphis kaatui Kristaps Porzingisin (26/8) johdolla. Memphis lepäsi Desmond Banen (30/2/8) ja Santi Aldaman (28/12) harteilla.
Detroitin alamäki puolestaan jyrkkeni, kun Toronto murjoi sen tylyin lukemin. Laajaa rosteria pyörittäneeltä Torontolta seitsemän pelaajaa ylsi kaksinumeroisiin.
Joel Embiid (32/12/9) oli jälleen herra ja hidalgo, kun Philadelphia voitti Brooklynin. Cleveland onnistui pysäyttämään Nikola Jokicin (18/10/7) Darius Garlandin (26) johdattaessa Cavsin yllätysvoittoon.
Domantas Sabonis (32/13) ja De’Aaron Fox (30) jättivät varjoonsa Dallasin kaksikon Luka Doncicin (25/10/7) ja Kyrie Irvingin (23).
LeBron James oli Lakersin sankari, kun hän pussitti reilu sekunti ennen loppua ratkaisevan vapaaheiton sisään varmistaen Lakersille pisteen voiton Houstonista. Loistavaa kautta pelaava 38-vuotias James oli muutenkin vireessä 37 pisteellä, kuudella levypallolla ja kahdeksalla syötöllä. Hän sai tulitukea Anthony Davisilta (27/10).
NBA:n viime yön tulokset:
Brooklyn-Philadelphia 99-121
Toronto-Detroit 142-113
Indiana-Orlando 116-128
Cleveland-Denver 121-109
Dallas-Sacramento 113-129
Utah-Phoenix 137-140
Memphis-Boston 100-102
Portland-Oklahoma City 91-134
Lakers-Houston 105-104
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- Suomalaisvalmentaja voitti mestaruuden Bundesliigassa
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista