Susiladies-tähden joukkueelle kirvelevä tappio cupin finaalissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.
Lehtorannan Angels Nördlingen kohtasi välierissä Saarlouis Royalsin ja nappasi finaalipaikan 80-77 (46-46)-voitolla. Ottelussa 18 pistettä heittänyt Lehtoranta sai kunnian viimeistellä voittolukemat vapaaheittoviivalta. Lehtoranta saalisti myös neljä levypalloa ja kolme syöttöä.
Ottelutilastoihin ei ole linkkiä saatavilla.
Finaalissa Angels sai vastaansa Hannoverin ja sillä oli voitonavaimet käsissään viime hetkillä. Angels johti peliä pistellä puoli minuuttia ennen loppua ja sillä oli pallo, mutta Lisa Bertholdtin yritys kymmenen sekuntia ennen loppua torjuttiin. Hannover lähti viimeiseen hyökkäykseen, jossa Brianna Lee Rollersonia rikottiin. Rollerson upotti molemmat vapaaheitot ja Hannover siirtyi 73-72 (40-35)-johtoon. Angels sai aikalisän jälkeen vielä heittoyrityksen, mutta se meni ohi ja Hannover pääsi juhlimaan cup-voittoa.
Lehtoranta oli jälleen joukkueensa kantavia voimia 11 pisteen, neljän levypallon ja kolmen syötön tilastoilla.
Ottelutilastoihin ei ole linkkiä saatavilla.
Espanjan liigassa Marianne Kalinin ja Anniina Äijäsen Ferrol lämmitteli ensi viikonlopun Copa de la Reinaa ajatellen kaatamalla sarjajumbo Bembibren selvästi 70-42 (36-24). Äijänen esiintyi vahvasti yhdeksän pisteen, neljän levypallon ja riiston tilastoilla. Kalinin riville kirjattiin kaksi levypalloa. Ferrol jatkaa taistelua pudotuspelipaikasta ollen kymmenentenä voiton päässä pudotuspelipaikasta.
Ottelutilastot
Lotta-Maj Lahtisen Sedis Basquet puolestaan sai kylmää kyytiä kärkijoukkueisiin kuuluvan Zaragozan vieraana hävitessään 62-101 (29-50). Lahtinen sai rivilleen kaksi levypalloa, syötön ja riiston. Sedis Basquet on nyt 13.
Ottelutilastot
Awak Kuierin hieno 15 pisteen ja 13 levypallon tupla-tupla jäi ilman palkintoa, kun Reyer Venezia hävisi hieman yllättäen Campobasson vieraana 47-54 (31-25). Kuierille kirjattiin myös kolme syöttöä ja kaksi torjuntaa. Tappiosta huolimatta Venezia jatkaa Italian liigan kärkipaikalla.
Ottelutilastot
Helmi Tulonen auttoi Sanga Milanoa 11 pisteellä, neljällä levypallolla ja torjunnalla, mutta Dinamo Sassari oli kotonaan vahvempi 82-68 (42-39). Milano on sarjassa toiseksi viimeisenä.
Ottelutilastot
Sofia Pelanderin Norrköping joutui yllättävän tiukoille sarjajumbo AIK:n kanssa, mutta pystyi kuittaamaan lopulta 84-72 (34-42)-voiton. Pelander ajoi joukkueensa asiaa neljällä pisteellä ja viidellä levypallolla. Norrköping on kolmantena, mutta sillä on mahdollisuus nousta vielä runkosarjan kakkospaikalle voittamalla päätöskierroksen ottelussa Luleån.
Ottelutilastot
Tshekin liigan alemmassa loppusarjassa Sara Rokkasen KARA Trutnov otti tärkeän voiton kaataessaan DSK:n 85-60 (48-37). Rokkanen kantoi kortensa kekoon 13 pisteellä, kahdella levypallolla ja syötöllä.
Ottelutilastot
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- NBA saattaa ottaa mallia 4 Nations Face-Offista
- LeBron Jamesin putkelle yllättävä päätös
- NBA:n kohukauppa kuohuttaa yhä
- Pyrintö menetti tärkeän pelaajansa
- Lauri Markkaselle katkera tappio
- Korisliigassa hurja lukema täyteen
- Lauri Markkanen näpäytti epäilijöitä
- Susijengin NBA-ehdokas loisti Saksassa
- Kevin Durantille hurja saldo täyteen
- Tässä on Susijengi EM-karsintapeleihin
- Pyrintö menetti tärkeän pelaajansa
- Lauri Markkanen näpäytti epäilijöitä
- Korisliigassa hurja lukema täyteen
- NBA:n kohukauppa kuohuttaa yhä
- Lauri Markkaselle katkera tappio
- Susijengin NBA-ehdokas loisti Saksassa
- NBA saattaa ottaa mallia 4 Nations Face-Offista
- LeBron Jamesin putkelle yllättävä päätös
- Kevin Durantille hurja saldo täyteen