Jättiyllätys Korisliigassa – mestarisuosikille neniin
Kauhajoen Karhu ei kumarrellut Helsingissä mestarisuosikkia, vaan aloitti miesten Korisliigan välierät voittamalla Seagullsin koriluvuin 88-81.
Kauhajoki siirtyi ottelussa johtoon ensimmäisen neljännekse puolivälin jälkeen, eikä asemastaan enää luopunut. Kauhajoki löysi heittopaikkoja läpi ottelun yllättävänkin helposti. 81 pisteen saldo ei tämän myötä Seagullsille riittänyt.
Seagulls kavensi lopussa eron kolmeen pisteeseen. Vahvaa kevättä pelaavan Eero Innamaan nosto korin alta ratkaisi lopulta voiton Kauhajoelle.
– Kohtalaisen hyvin onnistuimme puolustuspäässä, toki tuli myös nukahduksia. Se on varmasti se asia, mihin keskitytään tulevat välipäivät, kommentoi Kauhajoen Topias Palmi Ruudun haastattelussa.
– Kun Seagullsilla oli pieni run käynnissä, niin saimme katkaistua ne suhteellisen aikaisin tärkeiden stoppien myötä. Hyökkäyspäässä puolestaan saimme tärkeät onnistumiset oikea-aikaisesti, Palmi jatkoi.
Ottelussa 21 pistettä heittänyt Seagullsin illan paras pistemies Okko Järvi arvioi, että nukahdukset johtivat hänen joukkueensa yllätystappioon.
– Pallottomissa skriineissä tuli meille liikaa nukahtamisia. Annoimme heidän avainpelaajillensa liikaa heidän omia heittojaan ja emme missään vaiheessa saaneet kunnon flowta – se katkesi joko omaan nukahdukseen tai vastustajan onnistuneeseen kolmen pisteen heittoon, Järvi kommentoi Ruudulle.
Palmi heitti 24 pistettä ja kirjautti sillä illan korkeimman pistesaaliin. Hänen joukkuekaverinsa Samuel Givens (12/9/11) jäi yhden levypallon päähän triplatuplasta.
Ottelusarja jatkuu maanantaina 22. huhtikuuta Kauhajoella.
- Etkö tunne Miikka Muurisen joukkuekavereita? Tässä kaikki tärkeimmät nimet!
- Vuosien taistelu jätti jälkensä – Kristaps Porzingis vetäytyy pois parketeilta
- Kukaan ei pysty pysäyttämään! Tähän temppuun ovat yltäneet vain Luka Doncic ja Michael Jordan
- Utah Jazzin surulliselle putkelle jatkoa – Lauri Markkanen joukkueen pistekuningas
- Suurseuran pomolle jättirangaistus Koripalloliiton kunnianloukkaukseksi tulkitusta julkaisusta