Täyttä ylivoimaa – yllätystä ei odotella korisfinaaleissa
Torpan Pojat otti sunnuntaina toisen kiinnityksensä koripallon naisten Suomen mestaruuteen.
Helsinkiläisjoukkue voitti Kotkassa Peli-Karhut koriluvuin 97-77. ToPo nousi yhden otteluvoiton päähän mestaruudesta.
Ottelu oli periaatteessa taputeltu jo tauolla. ToPon taukojohto oli 23 pistettä.
Peli-Karhut pystyi tauon jälkeen vielä taistelemaan. Se voitti kolmannen jakson ja pääsi parhaimmillaan 12 pisteen päähän.
Periaatteessa todellista taistelua ei kuitenkaan nähty ToPon oltua dominoivassa asemassa. Lopussa ToPo menikin karkuteille.
– Toisella jaksolla saimme Peli-Karhut epämukavuusalueelle ja saimme hyvän runin aikaan. Kolmas jakso oli meiltä huono. Jouduimme ottamaan haastettuja heittoja, joka näkyi myös puolustuksessa. Tämä peli oli tässä ja siirrämme katseet tiistaille. Myös meidän osaltamme jäi parannettavaa tiistaille, ToPo:n päävalmentaja Niko Kuusi analysoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Vahvassa vedossa ollut ToPon Ilmar’I Thomas 28/6 oli ottelun pistekuningatar. 46-vuotias ikinuori Taru Tuukkanen 19/10/5 pelasi hänkin erinomaisen ottelun.
ToPo pääse yrittämään finaalisarjan voittoa kotikentällään tiistaina ja lähtee otteluun merkittävänä suosikkina. Mestaruus olisi ToPolle seurahistorian ensimmäinen naisten koripallon pääsarjassa.
- Etkö tunne Miikka Muurisen joukkuekavereita? Tässä kaikki tärkeimmät nimet!
- Vuosien taistelu jätti jälkensä – Kristaps Porzingis vetäytyy pois parketeilta
- Kukaan ei pysty pysäyttämään! Tähän temppuun ovat yltäneet vain Luka Doncic ja Michael Jordan
- Utah Jazzin surulliselle putkelle jatkoa – Lauri Markkanen joukkueen pistekuningas
- Suurseuran pomolle jättirangaistus Koripalloliiton kunnianloukkaukseksi tulkitusta julkaisusta
- Utah Jazzin surulliselle putkelle jatkoa – Lauri Markkanen joukkueen pistekuningas
- Vuosien taistelu jätti jälkensä – Kristaps Porzingis vetäytyy pois parketeilta
- Kukaan ei pysty pysäyttämään! Tähän temppuun ovat yltäneet vain Luka Doncic ja Michael Jordan
- Etkö tunne Miikka Muurisen joukkuekavereita? Tässä kaikki tärkeimmät nimet!
- Nyt tuli kova arvio! Yhdysvaltalaismedia povaa Miikka Muuriselle huimaa sijoitusta varaustilaisuudessa