Huolet kasvavat – tappio tuli ilman NBA:n supertähteä

Milwaukee Bucks on joutunut kahdessa ensimmäisessä NBA:n pudotuspeleissä pelaamaan ilman supertähteään Giannis Antetokounmpoa.
Ensimmäisessä pudotuspelisarjan ottelussa Milwaukee voitti Keskilännen taistossa Indiana Pacersin, mutta toisessa ottelussa Indiana teki ryöstön Milwaukeen kotihallista koriluvuin 125-108. Edellisessä ottelussa Bucksin puolustus kykeni pysäyttämään Indianan, mutta nyt näin ei käynyt.
Indianan hahmo oli tuplatuplaan yltänyt Pascal Siakam. Hän heitti 37 pistettä ja keräsi 34 levypalloa.
Edellisessä ottelussa häikäisevästi aloittanut Milwaukeen Damian Lillard heitti tällä kerralla 34 pistettä. Saldo oli hyvä, mutta nyt se ei riittänyt edes lähelle voittoa.
Giannisin pelikunto käytännössä määrittää Milwaukeen menestysmahdollisuudet. Jos hän ei kuntoudu huhtikuun aikana, voi Indiana hyvinkin yllättää ja mennä ottelusarjasta jatkoon. Nyt tilanne sarjassa on 1-1.
Myös Dallas Mavericks onnistui tasoittamaan ottelusarjansa 1-1:een voitettuaan Los Angeles Clippersin vieraissa 96-93. Dallasin slovenialaistähti Luka Doncic oli vahvassa iskussa heitettyään 32 pistettä.
Mavericks onnistui hienosti myös puolustuspelissään. Ottelusarjaan suosikkina lähteneen Clippersin tähdet pidettiin hyvin poissa paikoilta ja James Hardenin saldoksi jäi 22 pistettä.
Minnesota Timberwolves jyräsi voittoon Phoenix Sunsista pistein 105-93. Jaden McDaniels oli Timberwolvesin tehokkain pelaaja 25 pisteellään.
Minnesota johtaa ottelusarjaa 2-0. Kahden ensimmäisen ottelun perusteella ei näytä siltä, että Phoenixilla olisi saumoja yllätykseen.
NBA:n tulokset 23.4.
Milwaukee-Indiana 108-125 (voitot 1-1)
LA Clippers-Dallas 93-96 (1-1)
Minnesota-Phoenix 105-93 (2-0)
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- Suomalaispelaaja siirtyy Bundesliigaan
- Lauri Markkanen pystyi pelaamaan
- NBA-tähti pidätettiin – erikoinen selitys
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren