Yllättävä mestarijoukkue tuloillaan – Seagulls pysähtyi Nokialla täysin
BC Nokia oli tyly isäntä Helsingin Seagullsille Korisliigan finaalien toisessa ottelussa.
BC Nokia voitti ottelun koriluvuin 85-60. Finaalisarjassa se siirtyi jo 2-0 -johtoon.
Ottelu ratkesi kolmannella neljänneksellä. Siinä BC Nokia oli parempi 27-11. Sen jälkeen Seagulls vaikutti alistuneen kohtaloonsa.
BC Nokian puolustus on ollut Seagullsille myrkkyä. Siitä kertoo fakta, että Seagulls on kahdessa finaaliottelussa tehnyt keskimäärin vain 61,5 pistettä. Runkosarjassa Seagulls teki keskimäärin noin 30 pistettä enemmän ottelua kohden.
– Hankalaa oli meidän osaltamme ja ei onnistuttu monessakaan asiassa ja tulos on sen mukainen, Seagullsin päävalmentaja Vesa Vertio kommentoi Ruudun haastattelussa.
Seagulls joutui otteluun ilman Chuba Ohamsia. Se tietysti näkyi joukkueen pelaamisesssa.
– Edelleen he pystyvät puolustamaan meidän palloskriinipelaamista. Meiltä puuttui tänään iso uhka (Ohams). Se on sellainen asia, jota ei ole saatu toimimaan ja tämän sarjan kannalta on oleellista, että se saadaan toimimaan, Vertio sanoi.
BC Nokian pelaajista Patrick Tape ja Botch Gach heittivät molemmat 19 pistettä. Tucker Richardson heitti 16 ja Niko Mattila 10 pistettä.
Seagullsin tehoista kertoi jotain, että joukkueen paras pistemies Alterique Gilbert heitti 12 pistettä. Määrä jäi todella vähäiseksi.
Ottelusarja jatkuu sunnuntaina Helsingissä. Mestaruuteen tarvitaan neljä voittoa.
- Ronskia menoa! Luka Dončić on aivan hurjassa vireessä – MVP-kauden aika?
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Maajoukkuetähti loukkaantui taas pelottavasti – vastustajatkin peittävät silmänsä
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- Korihait reagoi heikkoon alkukauteen – Ruotsin liigasta puolustuksen erikoismies apuihin