Susijengi nimetty olympiakarsintoihin – Lauri Markkanen poissa
Suomi hakee paikkaa Pariisin 2024 miesten olympiakoripalloon heinäkuun alussa Espanjan Valenciassa pelattavassa karsintaturnauksessa.
Suomen mahdollisuudet lässähtivät jo pari viikkoa sitten, kun tuli tieto, ettei Lauri Markkanen pelaa turnauksessa. Markkanen kärsii yhä olkapäävammasta ja haluaa sen takia turvata tulevan NBA-kautensa.
Nyt Susijengiin on nimetty olympiakarsintoihin 17 pelaajaa.
– Ryhmä on nuorempi kuin parina viime vuonna. Arvokisoja käyneelle avainryhmällemme on tietenkin luvassa entistä suurempi rooli ja enemmän vastuuta. Vastapainoksi tämä vähemmän miesten maaotteluita pelannut jaosto mahdollisuuden saa lunastaa roolinsa Susijengissä ja pedata paikkoja myös tuleviin karsintaikkunoihin ja arvokisoihin, Suomen päävalmentaja Lassi Tuovi kommentoi.
Olympiakarsintamiehistöstä kahdet arvokisat, EM-kisat 2022 ja MM-kisat 2023, on tilillään Mikael Jantusella, Miro Littlellä, Alexander Madsenilla, Edon Maxhunilla sekä Elias Valtosella. Viime kesän MM-kisaryhmästä mukana ovat lisäksi Jacob Grandison ja Olivier Nkamhoua.
Joukkueen ”pappaosastoa” edustaa kapteeni ja ikäpresidentti, 34 vuotias Sasu Salin. Hän oli mukana jo EM-kisoissa 2011.
Arvokisoja käynyttä kahdeksikkoa täydentävät viime vuosien EM- ja MM-karsinnoissa pelanneet Perttu Blomgren, Daniel Dolenc, Severi Kaukiainen, Hannes Pöllä, Remu Raitanen ja Luukas Vaara.
Muita ryhmään valittuja pelaajia ovat ammattilaisuraansa aloitteleva Andre Gustavson sekä kaksi ensimmäisiä miesten maaotteluitaan kärkkyvää pelaajaa. Erinomaisen kevään Kataja Basketissa pelannut Thomas Tumba sekä vasta 17 vuotta täyttänyt, 209-senttinen toisen polven maajoukkuepelaaja Miikka Muurinen.
Suomella olympiahaaste on kova. Turnaus pitäisi voittaa ja se edellyttänee Espanjan kaatamista.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”