Los Angeles Lakersin supertähti esitti seuralleen vaatimuksen
Los Angeles Lakers lähtee mahdollisesti viimeiseen kauteensa megatähtensä LeBron Jamesin kanssa.
Ensi kaudella LeBron pääsee pelaamaan Lakersissa poikansa Bronny Jamesin kanssa. Lakers varasi Bronnyn viime kesän draftissa.
Tosin kyse on enemmän mainostempusta kuin urheilullisesta ratkaisusta. Bronnya ei pidetä isänsä veroisena pelimiehenä.
Itse asiassa Lakersilla on puutteita joukkueensa kilpailukyvyssä. Sen on tehnyt selväksi Anthony Davis, joka oli LeBronin kanssa voittamassa Pariisissa olympiakultaa.
Davis on ESPN:n toimittajan Dave McMenaminin mukaan kehottanut Lakersia olemaan aktiivinen siirtomarkkinoilla. Davis korostaa, että hyökkäykseen tarvittaisiin yksi iso kovan luokan pelaaja lisää, jotta joukkueella olisi mahdollisuuksia menestyä.
Haasteena vain on, ettei riittävän kovia pelaajia ole saatavilla. Lakers yritti jo saada riveihinsä Jonas Valanciunasin, mutta ei onnistunut.
Mahdollista on, että Lakers joutuu tekemään viime kädessä epäedullisen pelaajakaupan, jotta saisi riveihinsä tarvittavan ison pelaajan. Epäedullisen siis tulevien kausien kannalta kauden 2024-25 kustannuksella.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Korisliigan mestari lähellä vaihtumista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!