Suomi kaatuu Lauri Markkasen mukana
Suomen Susijengi sai kunnolla turpaansa Saksalta koripallon EM-kisojen alkusarjan päätösottelussaan keskiviikkona Tampereella. Lukemat 91-61 eivät jättäneet seliteltävää.
Saksa piti Lauri Markkasen kurissa fyysisellä pelillään, kuten Liettuakin. Susijengin taitotaso ei riittänyt vapauttamaan Markkasta riittävän hyville heittopaikoille.
– Se oli tiimityötä. Varmistimme, että pidämme hänet kurissa, koska hän on avainpelaaja Suomen joukkueelle. Ja mielestäni ne meistä, jotka vartioivat häntä, tekivät hienoa työtä, arvioi Saksan NBA-pelaaja Tristan da Silva.
Kun Markkasta ei saada kuriin, on Suomi kovassa iskussa. Mutta Saksan ja Liettuan tasoisten joukkueiden taitotaso kykenee laittamaan Markkasen pimentoon.
Suomen joukkueen takakentän taso ei vain riitä. Sasu Salinin parhaat päivät ovat auttamatta ohi. Edon Maxhuni väläyttää välillä, mutta hän ei ole riittävän hyvä Saksan kaltaisia maailman eliittijoukkueita vastaan.
Susijengi menestyi aiemmin liikkuvalla pelillään, jota pyöritti Petteri Koponen. Kun Koposen ura 2022 EM-kisojen jälkeen maajoukkueessa päättyi, ei tilalle ole tullut saman tason pelintekijää.
Takakentän puutteiden takia Suomella ei liene jakoa taistella pääsystä Euroopassa kahdeksan parhaan joukkoon. Lauantaina Serbia niitannee Susijengin Riiassa parketin pintaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LeBron James teki jälleen historiaa
- Lauri Markkaselle synkkä tappio
- Susijengin lannistanut supertähti lähellä siirtoa NBA:ssa
- Tuomas Iisalo kyntää syvällä
- Lauri Markkanen taas sivussa – syy erikoinen
- Susijengin pelaajan seuralla menee Euroliigassa lujaa
- Lauri Markkasen Utah on varjojen mailla
- Tuomas Iisalolla näyttää vain entistä pahemmalta
- Lauri Markkasella surkea paluu
- Tuomas Iisalo alkaa olla pahoissa ongelmissa
- Susijengin lannistanut supertähti lähellä siirtoa NBA:ssa
- Lauri Markkanen taas sivussa – syy erikoinen
- Tuomas Iisalo alkaa olla pahoissa ongelmissa
- Tuomas Iisalolla näyttää vain entistä pahemmalta
- Lauri Markkasella surkea paluu
- Lauri Markkasen Utah on varjojen mailla
- Tuomas Iisalo kyntää syvällä
- Susijengin pelaajan seuralla menee Euroliigassa lujaa
- LeBron James teki jälleen historiaa
- Lauri Markkaselle synkkä tappio