Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
Suomi pelaa koripallon EM-kisojen pronssiottelussa sunnuntaina Kreikkaa vastaan.
Välierässä perjantaina Kreikka oli täysin helisemässä Turkin kanssa. Turkki voitti ottelun murskaavasti 94-68.
Turkin Ercan Osmani heitti 28 pistettä. NBA:ssa meritoituneen Alperen Sengünin pistesaalis oli 15.
Kreikan NBA-supertähti Giannis Antetokounmpo oli täysi statisti. Hän heitti vain 12 pistettä ja oli heikoilla otteillaan selkeästi osasyyllinen Kreikan romahdukseen.
Antetokounmpo ja kumppanit pelaavat Susijengiä vastaan sunnuntaina kello 17. Suomella on panoksena historiansa ensimmäiset EM-mitalit.
Loppuottelussa Saksa ja Turkki kohtaavat kello 21. Saksan ainoa Euroopan mestaruus on vuodelta 1993. Turkki on ollut EM-kisoissa parhaimmillaan hopealla 2001.
- Salon Vilppaan suurvoitto eurokentillä sai vastustajan nöyräksi: ”Voitti ansaitusti”
- Lähde: Entinen NBA-dynastia on jo pitkään ollut kiinnostunut Lauri Markkasesta
- Miikka Muurisen NCAA-kausi käyntiin – pistesuorituksista kaksi päätyi kohokohtiin
- Loukkaantumiskierre hurjiin mittoihin – tällaista NBA-kokoonpanoa ei ole nähty näin ajoissa liki 80 vuoteen
- Darius Acuff Jr. liittyi historialliseen joukkoon – viimeksi vastaavaan pystyi Oscar Robertson
- LaMelo Ball päihitti muun muassa Stephen Curryn ylivoimaisessa kolmosten ennätyksessä
- SuomiKoris ennakoi NBA-kautta: Läntisen konferenssin voimasuhteet menivät uusiksi
- Tulikuuma Euroliiga-ottelu kärjistyi tappeluun ja ilotulitteisiin katsomossa – rangaistus sen mukainen
- Ronskia menoa! Luka Dončić on aivan hurjassa vireessä – MVP-kauden aika?
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa

- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto