MM-koris tekee paluun Eurooppaan
Kansainvälinen Koripalloliitto FIBA päätti keskiviikkona tulevista MM-kisoista.
Vuonna 2030 naisten MM-turnaus järjestetään Japanissa. Ja miesten MM-turnaus järjestetään 2031 Ranskassa.
Japanissa on järjestetty aiemmin miesten MM-koripallo 2006. Lisäksi Japanissa pelattiin 2023 Okinawalla yksi miesten MM-turnauksen alkulohkoista. Naisten MM-koris järjestetään Japanissa ensimmäistä kertaa
Naisten MM-koris pelataan 2030 Tokiossa, jossa pelattiin 2021 olympiakoripalloa. Ranska järjestää miesten MM-koriksen puolestaan Pariisissa, Lillessa ja Lyonissa.
Pariisissa pelattiin olympiakorista 2024 Lillen jalkapallostadionilla, jolla on määrä pelata myös MM-kisoja. Pariisin olympiakoriksen pudotuspelit pelattiin Pariisin Zenith-areenalla.
Naisten MM-turnaus pelataan tänä vuonna Berliinissä 4.-13. syyskuuta. Miesten seuraava MM-turnaus pelataan 2027 Qatarissa Dohassa elo-syyskuussa 2027.
Suomi ei ole mukana naisten MM-koriksessa 2026. Miesten 2027 MM-korikseen Suomella on saumat päästä karsintojen jatkuessa ensi kesänä.
- Tulikuuma Euroliiga-ottelu kärjistyi tappeluun ja ilotulitteisiin katsomossa – rangaistus sen mukainen
- Ronskia menoa! Luka Dončić on aivan hurjassa vireessä – MVP-kauden aika?
- Mikael Jantusen joukkuekaveri teki historiaa
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto
- NBA:n loukkaantumiskierre on riistäytymässä käsistä – ottelukalenterille tehtävä jotain
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- KTP-Basketille kauden avaustappio – Tapiolan Honka juoksi jalat alta
- Tuomas Iisalo uhkuu luottamusta median edessä: ”Lupaavaa”
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Näkökulma: Kun joku tekee asiat paremmin, Koripalloliitto haluaa sulkea sivuston
- On turha verrata Muurista Markkaseen – NBA:sta löytyy toinen lähes täydellinen verrokki
- NBA-legendalta kovat sanat Miikka Muurisesta: ”Voi olla ykkösvaraus”
- Mikael Jantunen sivusi piste-ennätystään Real Madridissa
- Susijengillä valtava pelaajapula MM-karsintojen alla – puolet avainpelaajista sivussa
- Salon Vilpas löysi korvaajan Leland Walkerille, joka ei pelaakaan loppukautta Kreikassa
- Näkökulma: Tuomas Iisalo on saanut Memphisissä paljon aikaan, mutta todellinen testi on vasta edessä
- LeBron Jamesin puolustuspeli on aivan omalla tasollaan – johtaa koko liigan tilastoa
- Saksan maajoukkuetähti teki NBA-historiaa – ennätys, jota tuskin rikotaan hetkeen
- Kukaan ei tunnu sammuttavan Kipinää – keskiviikkona titaanien taisto