Susijengi kaatoi Unkarin täyteen pakatulla Veikkaus Areenalla MM-karsintaottelussa perjantaina.

Ilmassa oli aistittavissa Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovin ennen ottelua peräänkuuluttamaa ”rokkimeininkiä”, sillä tunnelma oli katossa läpi ottelun.

Yksi illan suurimmista vetonauloista oli luonnollisesti Lauri Markkanen, joka palasi Susijengin paitaan ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn EM-kisojen.

Markkanen avasi ajatuksiaan Veikkaus Areenan perjantai-illasta ottelun jälkeen.

– Kiva olla taas takaisin pelaamassa. Tästä saa rytmiä ja joukkueelle hyvän fiiliksen lähteä haastamaan Ranskaa. Kiva olla taas kentällä.

Markkasen edellinen ottelu oli noin viisi kuukautta sitten, kun Utah Jazzin tähti pelasi NBA-kauden viimeisen ottelunsa.

Helmikuussa viimeksi pelannut Markkanen kuvaili ottelun alkua haastavaksi.

– Yleensä se eka vaihto on joukkueen kannalta vaikein. Sen jälkeen tottuu aina pelirytmiin.

– Suomi-fanien edessä tunnelataus on vähän isompi. Vaati meiltä joukkueena hieman sellaista rauhoittumista, että päästiin taas peliin mukaan ja saatiin juonesta kiinni, Markkanen kommentoi.

”Vähän lähtee ääni aina”

Susijengin kannattajat pitivät Veikkaus Areenalla kovaa ääntä läpi illan.

Myös Markkanen jakoi kehut äänekkäälle kotiyleisölle. Suomalaisen mukaan tunnelma lähenteli jopa NBA:n tasoa.

– Yhtä paljon lähtee ääntä. Utahissa on yksi NBA:n äänekkäimmistä yleisöistä. Siellä kun on tiukka matsi niin ei kyllä kuule, mitä kaveri sanoo. Siellä on hyvä tunnelma, mutta niin on kyllä täälläkin.

– Täälläkin joutuu ihan lähietäisyydeltä huutamaan. Tuntuu, että vähän lähtee ääni aina, kun Suomi-fanien edessä pelaa. En vaihtaisi kyllä mihinkään. Nämä ovat niitä hetkiä, joita varten täällä pelataan.

Susijengi jatkaa MM-karsintojaan ensi maanantaina 6. heinäkuuta Ranskan vieraana.

Väinö Helenius

LUE MYÖS: