Osku Heinonen päättää upean uransa – Pyrinnön seuraikoni ripustaa tossut naulaan
Suomalainen koripalloilija, ja Tampereen Pyrinnön seuraikoni Osku Heinonen on ilmoittanut Instagram-tilillään lopettavansa ammattiuransa. 33-vuotias Heinonen pelasi edelliskauden Helsinki Seagullsin riveissä. Seagulls eteni pudotuspeleissä neljän parhaan joukkoon, mutta hävisi pronssiottelun Uudenkaupungin Korihaille.
Heinonen on tehnyt itselleen upean uran. Hän pelasi kaudesta 2009–10 lähtien Tampereen Pyrinnön riveissä aina kauteen 2022–23 saakka. Väliin mahtui pieni stintti BC Nokian riveissä junioritasolla sekä yhden kauden mittainen välietappi Kouvolan Kouvoissa kaudella 2016–17.
Kauden 2022–23 jälkeen Heinonen siirtyi ulkomaille palloilemaan. Pelipaikkoina olivat Islannin pääsarja, Italian toinen sarjataso sekä Italian kolmostaso. Sen jälkeen Heinonen siirtyi vielä Seagullsin riveihin.
Kaiken kaikkiaan Heinonen loi itselleen merkittävän uran Korisliigassa. Parhaimmalla kaudellaan hän tykitti 14,9 pistettä, 2,9 levypalloa ja 1,3 syöttöä ottelua kohden. Heinonen voitti myös Suomen mestaruuden vuosina 2010, 2011 sekä 2014 Tampereen Pyrinnön riveissä.
Heinonen tullaan muistamaan ennen kaikkea huikeasta keskimatkan hypäristään sekä pelaajana, jolle saattoi antaa pallon käteen ottelun ratkaisuhetkillä.
LUE MYÖS:
- Täällä taas – huipputason skoraaja Deshon Taylor palaa Korisliigaan
- Gettomasa paljasti Ylelle – näin Lauri Markkanen reagoi sopimusuutiseen
- NBA-lupaus Derik Queen sai fanilta kritiikkiä – heitti huvittavan vastauksen
- Entinen Korisliiga-MVP jatkaa Euroopan kiertelyä – Severi Kaukiainen Belgiaan
- Näkökulma: Gettomasa Kipinä Basketiin – oikeita minuutteja liigassa vai pelkkä promotemppu?
- Kipinä Basketilta vuosisadan yllättävin sopimus – suomalainen rap-ikoni Gettomasa liittyy joukkueeseen
- Lähde: Sacramento Kingsille tarjottiin tähtipelaajaa – ei halunnut sitoutua
- Nyt jysähti: entinen Bisonsin superatleetti siirtyy vahvistamaan Helsinki Seagullsia
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura