Henrik Dettmann: ”Suomi pelaa Petteri Petersen -koripalloa”
Kuva: Juha Tamminen
Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann on monessa liemessä keitetty ja Suomen peräsimessäkin hän oli ensi kertaa jo vuonna 1994. Kaksi pitkää rupeamaa maajoukkueen peräsimessä on muokannut suomalaista pelityyliä vahvasti.
Dettmann ei SuomiKoris-sivuston haastattelussa kuitenkaan halua ottaa nykyistä Suomen pelityyliä omiin nimiinsä.
– Pelaamme ennemmin Petteri Petersen -koripalloa, Dettmann viittaa suomalaisen koripallovalmennuksen legendaan Robert Peterseniin.
– Meidän pelimme on ehkä sekoitus baltialaista ja amerikkalaista koripalloilua ja se tyyli sopii meille suomalaisille hyvin.
Dettmann näkee eurooppalaisen ja amerikkalaisen koripallon kaikkineen lähentyneen toisiaan viime vuosien aikana, joskin erojakin vielä on.
– NBA:ssa on tietysti jo eri säännöt, mutta tavallaan lähennytty on. Tilanne on vähän sama kuin jääkiekossa – samaa peliä pelataan, mutta eri näkemyksellä.
– Tavallaan joitain Euroliigan pelejä on hauskempi katsella kuin NBA:ta, niissä on usein enemmän intensiteettiä. NBA:ssa pelataan kuitenkin kaudessa 80 peliä ja ylikin, joten se näkyy väkisinkin jossain.
Kim Sanden
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin Edon Maxhuni loisti