Kouvot kiinnitti Tanskan nuorten maajoukkuesentterin
Kuva: Juha Tamminen
Kouvot on tehnyt neljävuotisen sopimuksen Tanskan 18-vuotiaiden maajoukkuesentterin Tobias Reinholtin kanssa.
Hän pelasi tänä kesänä EM-kisoissa muun muassa Kouvojen Tuomas Hirvosta ja Alexander Madsenia vastaan. Maajoukkueen lisäksi Reinholt pelasi viime kaudella Tanskan pääsarjaa Horsens IC:n riveissä. Lisäksi hän oli useamman kuukauden Kroatiassa KK Splitin akatemiassa. Reinholtin kaksi vuotta vanhempi isoveli, tänä kesänä miesten maajoukkueen paras pistemies Esben pelaa siellä ammatikseen.
– Tobias kävi agentuurinsa lähettämänä näytillä ja vakuutti seuramme valmentajat. 90 kilon varteen pitää saada voimaa ja massaa lisää, taidot riittävät jo nyt pelaamiseen hyvällä tasolla. Tobiaksella on hyvä upside ja pituutta (208 cm) ei voi opettaa. Hän tulee harjoittelemaan pelkästään edustusjoukkueemme kanssa ja pelaamaan myös A-junioreissamme. On erittäin tärkeää, että sisääntulojoukkueessa (A-juniorit) pelaajat pystyvät pelaamaan omilla pelipaikoillaan ja samalla konseptilla kuin edustusjoukkue. Suurimmassa osassa seuroistamme se ei ole mahdollista, koska edes nuorten maajoukkueleiritykseen osallistuvista pelaajista (-95ja -96 -syntyneet) ei löydy kuin yksi yli 200cm vitospaikan pelaaja, taustoittaa Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen seuran uusinta pelaajaa Kouvojen sivuilla.
Kouvoilla on sopimukset alkavalle kaudelle Tobias Reinholtin lisäksi JaQuon Parkerin, Ilari Seppälän, Daniel Dolencin, Lawrence Wrightin, Juuso Kauppisen, Alexander Madsenin, Tuomas Hirvosen, Jere Luoman ja Juuso Mäenpään kanssa. Joukkuetta on tarkoitus vahvistaa vielä ainakin ulkomaalaisella sisäpelaajalla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- LeBron James näytti vahvaa johtajuutta
- Seagulls eteni sittenkin välieriin
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Nikola Jokic ja Denver hurjassa putkessa
- Cade Cunningham palasi parketille – riittääkö rahkeet mestaruuteen?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Seagulls eteni sittenkin välieriin