Tappio harmitti Roope Ahosta

Roope Ahonen oli yksi Susijengin näkyvimmistä pelaajista, kun Suomi taipui Venäjälle 73-90. Hyvästä esityksestä huolimatta Ahosta jäi tappio harmittamaan.
Suomi lepuutti ottelussa avainkuusikkoaan joten Ahonen mukaan lukien hieman vähemmän edellispeleissä pelanneet saivat näyttöpaikkansa tässä ottelussa.
– Meillä oli vähän erilainen kokoonpano tähän peliin. Aloitimme hyvin, mutta sitten aloimme lipsua hieman puolustuksessa ja Venäjä pääsi rankaisemaan. Harmittaa, että hävisimme. Voittoa lähdimme hakemaan, Ahonen manaili SuomiKorikselle pelin päätyttyä.
Tappiosta huolimatta Ahonen löysi myös positiivisia asioita pelistä.
– Venäjä oli ykkösmiehistöllään pelissä ja heitä vastaan lähdimme kilpailemaan. Jatkoa ajatellen tämä oli varmasti hyvä ottelu kaikille. Saimme turnauksesta kolme hyvää ottelua ja ensi viikolla on sitten vastassa vielä Latvia.
Ahonen teki ottelussa 13 pistettä ollen Suomen toiseksi paras pistemies. Salolaislähtöinen peluri oli suhteellisen tyytyväinen urakkaansa.
– Koetin auttaa joukkuetta parhaani mukaan puolustuksessa ja hyökkäyksessä. Koetin olla rohkea ja heittää, kun paikka oli. Tuli siinä muutamia turhia menetyksiäkin ja muutaman kerran olin puolustuksessa myöhässä. Hieno pelata tuollaisia vastustajia vastaan, Ahonen päätti.
Salttu Forsström
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin