Teemu Rannikko löytää vielä kehitettävää
Kuva: Juha Tamminen
Susijengi pelaa viimeisen valmistavan ottelunsa tänä iltana Latviaa vastaan ennen kuin joukkue matkustaa sunnuntaina kisapaikalle Sloveniaan. Suomen kokeeseen kaartiin kuuluvan Teemu Rannikon mukaan Susijengillä on vielä parannettavaa pelissään.
Rannikko pelasi ensimmäisen maaottelunsa pari viikkoa sitten lähes kahteen vuoteen, mutta on hiljalleen pääsemässä vauhtiin.
– Pelituntumaa tulee jokaisen ottelun myötä lisää. Paljon paremmassa tilanteessa nyt ollaan kuin pari viikkoa sitten, Rannikko arvioi Basket.fi:n sivuilla.
Rannikon mukaan peli ei ole vielä aivan täysin valmista, vaan pientä hiottavaa edelleen löytyy.
– Silti pelaamisesta löytyy aina parannettavaa ja toivottavasti pystymme taas keskiviikkona kehittymään jollain osa-alueella. Kaikki odottavat nälkäisinä ja innoissaan kisojen alkua, mutta edessä on vielä viimeinen peli ennen kisojen alkua ja jokainen peli on tärkeä, muistuttaa Rannikko.
Illan Latvia-peliin on tulossa hyvin väkeä ja ennakkoon lippuja on mennyt jo 4000 kappaletta.
– Toivomme totta kai, että porukka tulee saattelemaan meidät kisamatkalle – on aina kivempi pelata 5000 kuin 2000 katsojan edessä, Rannikko heittää haasteen katsojille.
Suomen ja Latvian peli alkaa Hartwall Areenalla kello 19.00 ja lipunmyynti avautuu kello 17.00.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan