Kimmo Muurinen nosti Ruotsi-pelin yhdeksi parhaistaan
Yksi Susijengin taistelun ilmentymistä kahdessa pelatussa EM-ottelussa on ollut Kimmo Muurinen. Usein aliarvostettu puurtaja on ollut erittäin vakuuttava tullessaan kentälle ja torstaina Ruotsia vastaan Muurinen teki hartiavoimin töitä kentän molemmissa päissä.
Muurinen pelasi vahvan pelin puolustuksellisesti pistäen kroppansa likoon ja siinä ohessa nakutti mukavasti myös 12 pistettä.
– Kyllä tämä oli varmasti yksi urani parhaimpia maaotteluita. Onnistumisia tuli paljon molemmissa päissä ja tämä kasvattaa mukavasti itseluottamusta, Muurinen pohti ottelun tauottua.
Suomi otti vakuuttavan voiton Ruotsista, vaikka kiusasi Suomea avausneljänneksen ajan. Muurinen ei ollut huolissaan etteikö Ruotsin kone jossain vaiheessa hyytyisi.
– Ruotsin pelissä ei ollut mitään yllätyksiä. Ruotsi pystyi alussa olemaan meidän perässä, mutta sitten saimme toisen vaihteen päälle ja pystyimme pimentämään heidän tähtikaksikkonsa täysin, Muurinen totesi viitaten Jeff Tayloriin ja Jonas Jerebkoon.
Suomella on puhdas tili kahdesta ottelusta, mutta Muurisen jalat pysyvät tiukasti maassa.
– Tässä mennään peli kerrallaan. Keskitymme koko ajan voittamaan jokaisen yksittäisen pelin emmekä laskeskele keitä pitää voittaa jatkoon päästäkseen. Voimme ajatella vain seuraavaa peliä, muuten ei tulisi tällaisia Turkki-voittoja, Muurinen muistutti.
Suomi viettää perjantaina hyvin ansaittua vapaapäivää ja seuraava peli on lauantaina, kun vastaan asettuu Italia.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä