Henrik Dettmann nosti Hanno Möttölän suurten joukkoon

Hanno Möttölän EM-kisat päättyivät maanantaina ikävään polvivammaan. Möttölä pelasi upeat kisat ja päävalmentaja Henrik Dettmann nostaa hattua suomalaissankarille.
Kreikka-pelin piti olla Möttölän juhlaottelu, sillä hän vietti samalla syntymäpäiviään sekä pelasi 150. maaottelu. Möttölän ohella myös Teemu Rannikko vietti synttäreitään eikä häntäkään nähty loukkaantumisen vuoksi kentällä. Dettmann nosti kokeneen kaksikkonsa esille Kreikka-ottelun jälkeen.
– On kovin surullista, että kaksi kaveria joilla oli tänään synttärit, eivät olleet itse kentällä pelaamassa. Nämä kaksi kyllä edustavat tätä joukkueen syvintä moraalia. Kaksi vuotta sitten EM-kisoissa kiitin, että se moraali millä joukkue esiintyy, pelaa ja toimii joukkueen sisällä ja sen ulkopuolella, on näiden kahden henkilön persoonallisuudesta kiinni. Hannon kohdalla on muistettava, että kyseessä on kaveri joka on antanut kaikkensa tälle joukkueelle ja kaikkensa suomalaiselle koripallolle, Dettmann kehui.
– Pohdin koripallon suuria lähettiläitä joista itse olen saanut olla valmentamassa Dirk Nowitzkia ja olen valmentanut monta kertaa Tony Parkeria vastaan ja Hanno kuuluu tähän suurten koripalloilijoiden joukkoon, Dettmann kehui ottelun jälkeen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia