Tuukka Kotti: ”Lähdemme pelaamaan voitosta”
Susijengi kohtaa tänään hallitsevan Euroopan mestari Espanjan. Tuukka Kotti tietää edessä olevan iso haaste, mutta Susijengi ei lähde otteluun korvat valmiiksi luimussa.
Suomi koki turnauksen tähänastisen pohjakosketuksensa torstaina, kun se hävisi Kroatialle. Kotin mukaan tappion jälkeen katse siirrettiin nopeasti tulevaan otteluun.
– Parasta tuollaisen matsin jälkeen on vain keskittyä seuraavaan peliin. Olemme kuitenkin pelanneet niin paljon enemmän hyviä pelejä kuin huonoja. Meillä ei ole mitään syytä epäillä, ettemmekö voisi jatkaa hyviä otteluita. Jossain vaiheessa tulee huono matsi ja meille se tuli Kroatiaa vastaan ja nyt meillä on kova haaste edessä. Jokainen tietää kuinka kova nippu Espanja on.
Espanja oli ainoa joukkue, joka ei hävinnyt peliäkään EM-kisoihin valmistavissa harjoitusotteluissa, mutta näissä kisoissa se on saanut jo tunnustaa Slovenian ja Kreikan paremmakseen. Kotti uskoo Espanjan olen yllätettävissä myös tällä kertaa.
– He ovat hallinneet Eurooppa niin pitkään, että toisaalta se on ollut yllätys. Kuitenkin kun katsoo EM-kisoja kokonaisuudessaan, niin täällä on tapahtunut paljon yllätyksiä. Mikä tahansa porukka voi kaataa kenet tahansa. Meidän pitää muistaa se myös matsissa, sillä ei Espanja ole sellainen joukkue, jota ei voi voittaa. Lähdemme pelaamaan kovalla sykkeellä ja paremmalla jalalla kuin Kroatiaa vastaan. Lähdemme pelaamaan voitosta, Kotti paaluttaa.
Suomen kannalta elintärkeää on puolustuspelaamisen onnistuminen. Mikäli nähdään samanlaista aggressiivista viisikkopuolustamista kuin Kreikkaa vastaan, jättiläiset ovat horjutettavissa. Levypallot nousevat myös avainasemaan, sillä Kroatiaa vastaan Suomi jäi niissä pahasti vastustajan jyrän alle.
– Kaikki lähtee meidän joukkuepuolustuksesta. Jos se toimii, niin pääsemme pakottamaan vastustajan vaikeampiin heittoihin ja jos olemme oikeissa paikoissa rotaatioissa, niin pääsemme sulkemaan paremmin ja sitä kautta saamme enemmän levypalloja. Se on sellainen kokonaisvaltainen suoritus. Hyökkäyspäässä levypallojen saanti se on vain aktiivisuudesta kiinni. Aina tarvitaan vähän onneakin, mutta hyökkäyspäässä se on enemmän siitä kiinni, että mennään niiden pallojen perään.
Espanjan ykkösuhka on korin alla päivystävä 215-senttinen Marc Gasol. Hän ei ole vain kooltaan iso, mutta on samalla erittäin taitava peluri pystyen heittämään sekä syöttämään.
– Hän on erittäin mielenkiintoinen haaste. Olen katsellut hänen pelejään ja hän kyllä erottuu joukosta täällä kisoissa selvästi. Hän pystyy syöttämään hyvin palloa ja on tosi taitava sen kokoiseksi pelaajaksi. Meillä tulee varmasti olemaan kädet täynnä ja joukkuepuolustuksen tulee olla erityisen varuillaan.
Suomen ja Espanjan välinen ottelu alkaa kello 18.45. Ottelun vaiheita voi seurata SuomiKoris.comin Facebook- ja Twitter-sivuilla.
SuomiKoris.com Facebookissa
SuomiKoris.com Twitterissä
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lassi Tuovi vuoden valmentaja – antoi tärkeän muistutuksen
- Susijengi ja Miikka Muurinen valittiin parhaiksi
- Lauri Markkanen koki valtavan pettymyksen
- LeBron James säväytti murskajaisissa
- Awak Kuierille masentava tappio
- Lauri Markkaselta kova esitys
- Tuomas Iisalon porukalta komea nousu
- Mystisesti kärynnyt Susijengin pelaaja sai lähteä
- Lauri Markkasen seuralle järkyttävä tulos
- Kevin Durant ohitti legendan
- Lauri Markkanen koki valtavan pettymyksen
- Mystisesti kärynnyt Susijengin pelaaja sai lähteä
- Lauri Markkaselle hieno voitto
- Lauri Markkasen seuralle järkyttävä tulos
- Tuomas Iisalon porukalta komea nousu
- Lauri Markkaselta kova esitys
- LeBron James säväytti murskajaisissa
- Kevin Durant ohitti legendan
- Awak Kuierille masentava tappio
- Tuomas Iisalolle katkeraa kalkkia