FoKoPo piti Korihaita tiukoilla

Korihait sai keskiviikkona vastaan FoKoPo:n Forssasta. Korihait vei peliä alussa, mutta FoKoPo pääsi ottelun vanhetessa peliin mukaan ja vei ottelun jatkoajalle. Jatkoaika oli kuitenkin Korihaiden heiniä ja ottelu päättyi lukemiin 102 – 92 (86-86, 47-45)
Korihait aloitti pelin vauhdikkaasti ja siirtyi neljän eri pelaajan onnistuessa peräkkäisissä kolmosissa nopeasti yli kymmenen pisteen johtoon. Ensimmäinen neljännes päättyikin kotijoukkueen johtaessa lukemin 28-18. Toisella neljänneksellä vierailijat nousivat takaisin peliin mukaan Cory Abercrombien ja Keith Stevensin onnistumisten johdolla ja puoliajalle mentäessä ottelu oli tasoittunut lukemiin 47-45.
Koko toinen puoliaika jatkui tasaisena, Korihaiden ollessa koko ajan kuskin paikalla. FoKoPo siirtyi ensimmäisen kerran johtoon vasta ottelun varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Vierailijoiden Stevens vei joukkueensa kahdeksalla peräkkäisellä pisteellään johtoon, jonka Chace Stanback kolmosellaan ja Josh Dollard vapaaheitoillaan tasoitti ja siirryttiin jatkoajalle.
Jatkoaika olikin sitten Korihaiden hallintaa. Jatkoajan aluksi Pyry Rainamaa vei Korihait johtoon, jota Dollard lisäsi kolmosellaan. Viimeiset niitit forssalaisten arkkuun iski Sam McLaurin nostelemalla kahdeksan pistettä putkeen. Ottelun hienoin kori nähtiin viimeisenä, kun FoKoPo:n Aleksi Koskinen upotti omalta vapaaheittoviivalta viskaistun kolmosen summerin soidessa ja päätti ottelun lukemiin 102-92.
Korihaiden pisteet ja levypallot: Dollard 30/21, McLaurin 22/7, Jalonen 11/3/6s, Stanback 11/2, Mäntymaa 10/1, Rainamaa 8/5, Ikävalko 6/1, Salaterä 2/1 ja Jyrki Nieminen 2/0.
Forssan parhaat olivat Thompson 29/7, Abercrombie 27/12 ja Stephens 19/10.
Korihait raportoi ottelusta kotisivuillaan.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa
- Susiladiesin EM-karsintojen otteluohjelma julki
- Susijengin MM-takamies siirtyy ulkomaille
- Susiladiesille arvottiin kova EM-karsintalohko – ”Mailla on selkeästi oma voimakas koripalloidentiteettinsä”
- Susijengin tähti aloitti kauden komealla donkilla – ”Hyvä tapa aloittaa kausi”
- Susijengin MM-takamies siirtyy ulkomaille
- Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Susiladiesin EM-karsintojen otteluohjelma julki
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi